Kehopositiivisuus

Miten voisin kokea olevani hyväksyttävä?

Monet ovat törmänneet kommentteihin ihmisiltä, jossa he haukkuvat itseään, kauhistelevat ryppyjään ja sitä, etteivät tunnista itseään peilistä. Se, miksi he eivät tunnista itseään, johtuu ihan suoraan siitä että he eivät ole eläneet fyysisen kehonsa rinnalla enää vuosiin. He näkevät itsensä sen mukaan kuin ovat itsensä tunteneet joskus nuorempana, ymmärtämättä että kulutettu aika on siirtänyt heidän identiteettinsä jonnekin oman kehon ulkopuolelle. Heillä ei ole yhteyttä itseensä enää, tämä mahdollistaa sen, että he yllättyvät peiliin katsoessaan. He näkevät ainoastaan ruuhkavuosien aikana kuljettujen kilometrien tuomat kulumat, eivätkä ymmärrä kuluttaneensa elämänsä kehonsa ulkopuolella, muihin ulkoisiin asioihin keskittyen. He ovat kehonsa sisällä, mutta eivät ole eläneet siinä. 

Tätä kuvatakseni otetaan vaikka vertaus nuoresta parikymppisestä ihmisestä, joka asuu kauniissa omakotitalossa, jonka huoneissa on jokainen tavara itse hankittu. Ne ovat hänen omiaan, tekemiään, harkitsemiaan, hankkimiaan. Jokainen tavara tuntuu omalta ja tutulta, ne palvelevat tarpeita ja toimivat suhteellisen saumattomasti arjen keskellä. Sitten tämä parikymppinen lähtee kiertämään maailmaa. Hän pakkaa reppuunsa innostusta, voimaa, vahvuuksia, mielenkiintoa ja kunnianhimoa, ottaa mukaan ongelmanratkaisukykyä, oppimista ja muita oleellisia asioita sekä sulkee kotioven perässään. Vielä pihaportilla hän kääntyy katsomaan kesäpäivän auringossa kylpevää kotiaan, leikattua nurmikkoa, pölyttömiä pintoja ja tuttuja yksityiskohtia jotka tekevät juuri tästä talosta kodin. Hän lähtee maailmalle, luomaan uraa ja oppimaan uusia asioita. Hän käyttää päivänsä kulkiessaan eteenpäin jotta voisi joskus palata kotiinsa ja liittää hankitut muistot ja kokemukset osaksi kotiaan, niille tyhjille hyllyille jotka odottavat.

Vuosikymmenten uurastuksen ja kulkemisen jälkeen hän on valmis palaamaan, kulkee kotikatuaan pitkin kohti taloaan. Päivä voi olla aivan yhtä aurinkoinen kuin lähtiessäänkin, mutta kulkija on väsynyt, muuttunut ja kokenut. Kotiportin sarana repsottaa, aitaan on ilmestynyt sammalta. Pihapolku on kasvanut umpeen, ruoho rehottaa ja puita on enemmän kuin ennen. Koti itsessään ei ole enää niin kirkkaan värinen kuin muisti, ulko-ovi narisee vaikka aiemmin näin ei ollut eikä mikään pinta ole enää pölytön. Talon sisustus on täysin siinä muodossa kuin se oli lähtöpäivänä, mutta tavarat talon sisällä eivät ole enää tuttuja, ne eivät enää täytä tarpeita, ne eivät sovi saumattomasti arkeen ja askareisiin. Ikkunat tuntuvat pienemmiltä, käytävät kapeammilta tai pidemmiltä, ennen rakastetut portaat ovat hankalat kulkea ja kaikki näyttää tutulta, tuntuen silti vieraalta. 

omanarvontunne

Jos päätät ulkoistaa elämäsi töihin, kouluun, kavereihin, puolisoon, harrasteisiin, mihin tahansa etkä vietä aikaa oman itsesi, oman kehosi seurassa vaan arvotat itseäsi pelkästään muiden ihmisten silmin, hukkaat tutun itsesi sellaisena kuin se on. Sinä et ole enää nelikymppisenä kaksikymppinen etkä tunnista itseäsi peilistä, jos et ole koskaan elänyt oman kehosi kanssa. Mikäli jätät kaiken sisäisen informaatiosi, tarpeesi, syyllisyytesi, onnesi ja elämänarvosi muiden ihmisten palautteen varaan, et tule koskaan tunnistamaan itseäsi sellaisena kuin se on. Sinulle muodostuu käsityksiä siitä, mitä muut saattaisivat pahimmillaan ajatella ja tulet sokeaksi sille, kuka olet. Kuka olet ollut. Kuka voisit olla.

Mielikuva lapsuudenkodista on aina kauniimpi kuin koti itsessään, sillä kyse ei ole itse kodista vaan siitä, mikä sinun kokemuksesi siitä on, miten se vahvistaa sinussa positiivisia osia. Jos kehosi on pelkkien negatiivisten olettamusten summa, et koskaan tule saamaan sitä tunnetta että olet riittävä. Et vaikka kuinka muuttuisit täysin saman näköiseksi kuin olit sillä hetkellä, kun vielä elit oman ihosi sisällä. Sillä se sisäinen omanarvontunne, se oikea sisäinen kauneus, ei tule muiden silmistä ja kokemuksista, ainoastaan omastasi.

Sinulla on mahdollisuus tutustua itseesi, kokea oma kauneutesi sekä rakastaa itseäsi, mutta ensin sinun tulee kohdata itsesi. Sinun tulee arvostaa kehoasi joka on tehnyt kaiken pyytämäsi ja ymmärrettävä, että sinä olet ainoa ihminen joka voi antaa sen hyväksynnän, jota olet koko elämäsi hakenut muilta ihmisiltä.

Mitä tapahtui kun tapasin lapsuudenystäväni?

Mitä tapahtui kun tapasin lapsuudenystäväni?

Mistä sitten jutella kun tapaa ihmisen parinkymmenen vuoden tauon jälkeen? Tietenkin sivutaan kuulumisia, mille alalle on päätynyt, minkälaista perheenmuodostushistoriaa on, miten äidit ja sisarukset voivat. Minä päädyin selvittämään moderoinnista, sekä omista kehopositiivisuus- ja mielenterveysasioistani, aina sen tapahtuessa päässä pyörähtää toteamus "onko tämä nyt tarpeen", mutta yritän muistaa että ne ovat nyt elämäni ylläpitäviä teemoja. Yritän olla itselleni armollinen, vaikka itsensä hulluksi brändääminen pelottaakin. 

Ajassa ihmistä määrittävät tekijät

Ajassa ihmistä määrittävät tekijät

Huomenna tapaan kasvokkain ihmisen, jonka olen viimeksi tavannut ennen teini-ikää. Tervapataleikkien jälkeen on koettu seksuaalinen vallankumous, kapinallisuus, kipeät ja kasvattavat realiteetit, läheisen kuolemat, verot ja perhe. Meillä on takanamme liki neljäkymmentä vuotta kokemuksia ja nyt tapaamme ihmisen, jonka tunsimme ollessamme kymmenen. Jälleen yskitään kohteliaasti, jutellaan mukavia ja pohditaan hiljaa mikä on todella olennaista tietoa keskustelun kannalta? 

Kuinka usein muistat, että sinun tunteillasi on väliä?

Kuinka usein muistat, että sinun tunteillasi on väliä?

Kuinka usein olet törmännyt tilanteeseen, jossa jonkun toisen kommentti on vaikuttanut siihen kuinka käyttäydyt? Kuinka usein joku on sanonut, että älä nyt noin innostu, älä viitsi itkeä. Sellainen rajoittava kommentti joka ahdistaa tunnereaktiosi nurkkaan ja saa sinut epäilemään sen aitoutta?

Mitä tarkoitetaan kun puhutaan vihasta?

Mitä tarkoitetaan kun puhutaan vihasta?

Viha saa ihmisen etsimään vihollista, hyökkäämään tätä vastaan ja sokeuttaa empatialle vihan kohteen ollessa kyseessä. Viha saa sormet puristumaan nyrkkiin, veren pakenemaan rystysistä ja kädet lyömään täydellä voimalla terveyden toisesta ihmisestä. 

Varpaat ja ihminen

Varpaat ja ihminen

Lähdin tässä  matkaan ja juuri ennen lähtöä luin oman päivitykseni kahden vuoden takaa jossa kuvasin uupumistani traumatisoivaan työhön sekä sitä miten minut oli herättänyt se aamu kun pää punaisena kiljuin kaksivuotiaalleni siitä ettei hän osaa pukea kenkiään. Se hetki muutti suuntaa, se ja puolisoni joka totesi että minusta oli tullut ilkeä. Vaikka rakastinkin työtäni moderaattorina, se rakasti minua ja perhettäni hengiltä. Jonkin oli muututtava. 

Ajatuksia häpeästä

Ajatuksia häpeästä

Häpeä on jotain, josta tiedän paljon. Häpeän jatkuvasti. Häpeän asioita joita olen tehnyt, joita en ole tehnyt, joissa olen ollut mukana tai joihin olisin voinut päästä jos olisin ollut urheampi. Häpeän olemustani, häpeän ajatuksiani, häpeän olemattomuuttani, ääntäni, äänettömyyttäni. Häpeän erityisesti häpeääni. Elän häpeän keskellä, taistellen sitä vastaan niin omassa kuin muidenkin elämässä, minulle hengittäminen on osa sitä uskaltamista, jonka muut ottavat itsestäänselvyytenä. 

Paksuvitsit ja niiden tahaton tuho

Paksuvitsit ja niiden tahaton tuho

Sain kuulla tässä, että MTV:n aamutelevisiossa naureskeltiin sille mitä kävisi jos lihava ihminen maksaisikin karjalanpiirakoistaan painon perusteella. Kuulemma voisi piirakat jäädä kauppaan jos laskuksi tulisikin 1000€. Tästä ymmärrettävästi monikin ihminen pahastui ja antoi palautetta että vitsejä voi laukoa asiallisemminkin ja kas, kun palautteeseen vastattiin muun muassa pahoittelemalla että joku on pahoittanut mielensä. Päätin sitten itse laittaa Huomenta Suomelle palautetta siitä, mitä mieltä minä olen.

Lihavuus on oire, ei sairaus

Lihavuus on oire, ei sairaus

Lihavuus ei ole syy, se on seuraus. Ihminen voi olla lihava tuhannesta muusta syystä kuin siitä, että hän on syönyt liikaa tai istunut liian paljon. Kun ihminen tapaa toisen ja alkaa tätä moralisoida kertyneestä painosta ja laiskuudesta, on moralisoija usein laiskempi kuin kilojaan kantava ihminen. Hän olettaa tietävänsä enemmän, hän olettaa olevansa oikeassa koska ei ole ylipainoinen. Hän olettaa kaikenlaista ilman minkäänlaista ymmärrystä siitä syystä miksi jollakin on ylipainoa ja mikä tärkeintä, hän olettaa että ihmisen kuuluu olla laiha.

Rohkeus syntyy pelosta

Rohkeus syntyy pelosta

En ole mielestäni mitenkään erityisen rohkea, pelkään jatkuvasti kaikkea, häpeän edelleenkin asioita, olen heikko ja hermostunut ihmisraakile. Koko blogini perustuu ajatuksille, jotka kumpuavat epäonnistumisista, peloista, kaatumisista, arkailuista, häpeästä ja syyllisyydestä. Olen tässä tilanteessa siksi, että en ole kyennyt olemaan hyvä ja loistava ja täydellinen. Olen arka ja epävarma, introvertti joka kavahtaa tervehdyksiä ja ihminen, joka yrittää vaan kasvaa ulkokuorestaan huolimatta.

Yhdessä me selvitään mistä vaan

Yhdessä me selvitään mistä vaan

Aina kun minulla oli töitä, revin itseni ylös. Nousin bussiin, istuin töissä ja tein kaiken mitä pyydettiin. Jos laihduin, otin sen ilolla vastaan ja kehuin itseäni oikeista valinnoista vaikka söin päivässä vain yhden sämpylän. Illalla istuin kotona ja tunsin kuinka vatsa huusi tyhjyyttään, söi likimain itseään. Hyvä juttu, nyt laihdun varmasti. Olen ansainnut tämän.

Itserakkaus on aliarvostettua

Itserakkaus on aliarvostettua

Ihminen on kokonaisuus, työ on osa sitä kokonaisuutta ja vapaa-aika on osa sitä kokonaisuutta. Samassa kokonaisuudessa on myös leikki, tarve, turva, luottamus, rakkaus, vapaus, syyllisyys ja kaikki hänen elämäänsä kuuluva. Sinä olet kokonaisuus, jonka kaikki osa-alueet ovat yhteydessä toisiinsa. Kuormittava työ ei ole ainoa syy miksi ihminen väsyy eikä lapsen vaatimukset ole ainoita jotka vaikuttavat äidin voimiin.