Mediaviestintä

Tulevaisuuden remppatiimi

Maanantain kunniaksi ajelin heti aamukahdeksalta kohti päiväkotia viisas eskarilainen takapenkillä. Ihasteltiin vastikään satanutta lunta ja muisteltiin oliko viime jouluna valkea maa kun radiossa alkoi soida Pyhimyksen miehisyyttä pohtiva kappale Mulkut.  

 ”Yhy-yhy-yy, ei oo minun syy, olen valkoinen hetero, muut osaansa tyytyy. Ei anneta mulkkujen voittaa!” laulettiin radiossa ja takapenkillä. Löysin itseni sitten kertomassa ratin takana mitä tarkoittaa mulkku ja miksi sitä ei kannata rallatella eskarinpenkillä. Seuraavaksi kappaleessa kutsuttiin jotakuta pimpiksi ja jouduin kertomaan kuusivuotiaalle tytölle, että tässä yhteiskunnassa on sellainen hauska pieni käytäntö, että jos mies haluaa haukkua toista miestä, tämä kutsuu häntä naiseksi. ”Ja sehän nyt on ihan älytöntä,” totesin. ”Tytöt eivät ole poikia huonompia eikä tytöksi kutsumisen pitäisi olla mikään loukkaus. Siihen kannattaa kiinnittää huomiota.”

Vaikka osa minusta on harmissaan siitä että joudun käymään läpi elämän epäreiluja standardeja pienelle kasvuikäiselle lapselleni sekä opettamaan häntä taistelemaan jo pienestä pitäen, olen silti iloinen siitä että häntä ei kaikelta suojata. Voisin toki vaatia kaikki ikävyyde kiellettäviksi ja toivoa että hän ei koskaan tule joutumaan tilanteisiin jossa niistä oppii, mutta mitä se ratkaisisi? Lapseni ei koskaan näkisi sitä miltä syrjintä tuntuu, mikä on hänelle mukavaa mutta auttaisiko se häntä ymmärtämään miksi syrjintä on väärin? Auttaisiko syrjinnän ja eriarvoistamisen, toisen epäreilun kohtelun ja sortamisen piilottaminen lastani tekemään reiluja ja tasavertaisia päätöksiä tulevaisuudessa? En usko, että hän todella ymmärtäisi vapauden määritelmää jos ei koskaan kokisi rajoituksia. Olisi hienoa jos näin olisi, mutta todennäköisyys sen tapahtumiselle miljardien ihmisten maailmassa on häviävän pieni.

Olen alusta asti kertonut lapselleni maailmasta lempeään ja tutkivaan sävyyn. Olen ehkäissyt kiusaamista niin hänen kuin muiden osalta yrittämällä avata sosiaalisten suhteiden vaikeutta, olen hänelle kertonut pieniä paloja siitä miten maailma kohtelee minua lihavana ihmisenä, miten joillakin ihmisillä mieli murtuu ja kuinka minuun vaikuttaa omat kasvuaikani haavat. En kerro hänelle olevani aina rohkea, aina pystyvä, aina onnistuva vaan painotan työn tärkeyttä; sitä miten ponnistelu on palkinto, ei välttäminen. Olen hänelle puhunut pahoista ihmisistä ja siitä miten pahoja asioita joskus tapahtuu, olemme käyneet läpi häntä tönäisseen lapsen motiiveja ja todenneet kuinka reaktio oli väärä ja hänellä on oikeus vaatia anteeksipyyntöä sekä rangaistusta. Olemme pohtineet sitä miten ilkeitä asioita tekevät ihmiset ovat samanlaisia kuin kaikki muut ja kuinka hänellä on valta päättää onko hänen tekonsa rakastavia vai täynnä vihaa.  

Lapset ovat ihmisiä siinä missä aikuisetkin, me kaikki tunnemme samalla tavalla. Me kaikki opimme uutta jatkuvasti, löydämme, petymme ja pelkäämme. Lapset tietävät maailmasta vähemmän, he ovat herkkiä ja heillä on paljon opittavaa, mutta aikuisten ei pidä suojata heitä tiedon panttaamisella. Päin vastoin, on meidän velvollisuutemme oppineina ihmisinä välittää tietoa jälkeläisillemme, opettaa heitä ymmärtämään asioita ennen kuin se opitaan kantapään kautta. Meidän tehtävämme on lempeästi avattava lastemme kykyä ymmärtää ja rohkaista heitä etsimään ratkaisuja sen sijaan että sanelemme heidän elämäänsä tai ratkaisemme heidän ongelmiaan.

Vanhemmuus on vaativa ja vaikea tehtävä, jonka ytimessä on kasvattaa uuden sukupolven ymmärrystä. Ja mikään ei ole niin vaikeaa kuin myöntää virheensä ihmisille, jotka eivät voi ymmärtää miten sellaista on koskaan voinut tapahtua.

Anteeksipyyntö somessa osa 3: Milloin?

Anteeksipyyntö somessa osa 3: Milloin?

Anteeksipyytämisen taito astuu tässä vaiheessa oleelliseen asemaan, nimittäin sillä on hyvin paljon väliä mitä pyytää anteeksi. Hyvätkin aikeet vesittyvät nopeasti jos anteeksipyyntö muuttuu peiliksi anteeksipyytäjän sisäisestä maailmasta, missä puolustautuminen, pelko ja kiukku käyvät sotaa keskenään. Välittömään pahoitteluun ei kannata sisällyttää ajatuksia, tunnustuksia tai tunteita jotka ovat vielä keskeneräisiä ja harkitsemattomia. Ei myöskään ole järkevää pyytää anteeksi ilman että on käynyt läpi sen miten asian ilmaisee, sillä usein sanomme asioita joita emme tarkoita pelkästään huonoja sanavalintoja käyttäen.

Anteeksipyyntö somessa osa 1: Miksi?

Anteeksipyyntö somessa osa 1: Miksi?

Anteeksipyyntöä viljellään nykyään paljon, ehkä jopa liikaakin. Ihmiset opetetaan jo lapsesta pyytämään anteeksi ilman että he ymmärtävät edes miksi he pyytävät anteeksi, millä tavalla pyydetään anteeksi oikealla tavalla ja milloin ylipäänsä tulee pyytää anteeksi. Saahan sitä toki pahoitella ja anteeksipyydellä muulloinkin, mutta ei tule unohtaa oikean, puhtaan anteeksipyynnön tärkeyttä.

Katastrofiin on valmistauduttava etukäteen

Katastrofiin on valmistauduttava etukäteen

Asiakaskokemus on kuin katastrofialueella toimiva pelastuskalusto, sitä rakennetaan, huolletaan, koulutetaan ja ylläpidetään kauan ennen kuin katastrofista on mitään tietoa. Jos katastrofia ei koskaan synny, sitä kiitellään silti. Kaupungit ylpeilevät sillä, miten vahva infrastruktuuri heillä on jättimäisten luonnonmullistusten varalta, tutkijat selvittävät riittääkö kapasiteetti vieläkin suurempiin kauhuskenaarioihin.

Moderaattorin arki on jo jokaisen kotona

Moderaattorin arki on jo jokaisen kotona

Paloin loppuun viime työssäni, sisällä huusi palosireeni monta kuukautta. Missään vaiheessa en ole ollut muuta kuin puolueeton kriitikko. Mikään olemassaolevista aatteista ei ole lainvastainen omistaa. Kaikilla on oikeus vihata toista ja kaikilla on oikeus sanoa se ääneen. Kaikilla on velvollisuus noudattaa sääntöjä sekä vastuu joka kannetaan jos ei näin tee.

Mikä tarkalleen on mielipide?

Mikä tarkalleen on mielipide?

Meistä jokainen on ollut osana keskustelua, jossa käytetään sanoja "no tää on vaan mun mielipide", "mulla on sananvapaus" ja "ei mielipiteistä tule loukkaantua". Nämä ovat keskusteluissa niitä väitettävästi hyviä argumentteja, jotka vastakumppani hyväksyy vaikka ei tarvitsisi.

Oikeasti näillä argumenteilla ei ole niin minkään sortin pohjaa.

Popparit tuhoavat suomalaista keskustelua

Popparit tuhoavat suomalaista keskustelua

Tässä päästäänkin asian juureen: vitsi on jokin elementti, joka tuottaa huvitusta. Jos heität keskustelun keskelle "käynpäs hakemassa popparini" ja sen tutun Thriller-kuvan jossa Michael Jackson syö poppareita, se ei naurata riidan osapuolia. Se vitsi ei ole suunnattu heille, vaan naureskelijalle sekä toisille samanlaisille naureskelijoille. Se kuva ei ole harmiton hassuttelu, vaan itse asiassa keskustelun tosissaan ottavia osapuolia halventava heitto. Ongelmallista tässä tilanteessa on se, että popparikuva vie keskustelijoiden uskottavuudesta, heidän asiansa ja kokemuksensa tärkeydestä sekä viestittää että heidän kantansa on naurettava. Popparikuva ei ole neutraali elementti tai yleinen sarkastinen huomio keskustelun absurdiudesta vaan se voidaan kokea myös provokaationa. Se voi itse asiassa lietsoa keskustelua edemmäs, absurdimmaksi ja huonommaksi. 

Mitä tapahtuu kun sometyyppi ei enää jaksa?

Mitä tapahtuu kun sometyyppi ei enää jaksa?

Ihmiset, jotka kritisoivat jonkun tunnepohjaista reaktiota ovat nykyään "mielensäpahoittajia" ja "vetäneet herneen nenuliin [itkunauruhymiö]", pitäisi olla vain iloinen ja reipas ja kiinnittää huomiota sellaisiin tärkeisiin asioihin kuin esimerkiksi päiväuniin tai keittiön verhoihin eikä seksuaalivähemmistön termien oikeaan käyttöön, kauneusmarkkinoinnin syyllistävyyteen tai asioihin, joita vanhemmat sanovat lapsilleen. Ihmiset, jotka aloittavat näitä keskusteluja tekemällä jonkin huomion vanhasta kaavasta jolla voi olla vahingollinen vaikutus, ovat liian herkkiä tai huumorintajuttomia, eikä mikään ole niin ihanaa kuin keksiä uusi tilanne jossa toista voi nimittää uhriutujaksi. 

Mitä moderointi on?

Mitä moderointi on?

Olemme varmasti kaikki käyneet jossain vaiheessa kahvilassa, jossa on vieraskirja, eikö? Kuljet ovesta kahvilan tiloihin ja siinä se on, lepää kahvilan lehtipöydällä. Vieressä on kynä, useimmiten puolikuolleella musteella täytettynä. Sivut ovat valkoiset, mitä nyt Reiska Loimaalta on viimeksi onnistunut vuodattamaan epäkuntoista kynää sen sivuille ja sitten jättämään kämmensivullaan tahraleimoja pitkin poikin puhdasta aukeamaa. Neurootikot tietävät, mistä puhun.

Miksi tytöt eivät koodaa?

Miksi tytöt eivät koodaa?

Me ensimmäiset istuimme tekstikentän edessä ja kävimme läpi satunnaisia komentoja, jotta löytäisimme sen oikean. Pelasimme peliä tuhansia kertoja uudestaan tullaksemme siinä paremmaksi. Istuimme nauttimassa musiikista, kun peli latasi itseään joskus jopa kymmeniä minuutteja.

Me olimme se alkuperäinen internetvallankumous, ennen vallankumousta.

Meistä nörteistä tuli se kansa, joka teki informaatiosta siistiä. Me muutimme matematiikan luonteen ulkoa opetellusta kertotaulusta taiteen työvälineeksi ja valloitimme maailman kokeilun, rakentamisen ja tekemisen kautta.

Pelaammeko lastemme tulevaisuudella?

Pelaammeko lastemme tulevaisuudella?

Pelaamisen tiivistäminen merkityksettömäksi toiminnaksi on paitsi vaarallista, myös ennakkoluuloista. Nykypelaamisen merkityksen mitätöinti on suoraan pois lastemme tulevaisuudesta sekä heidän mahdollisuuksistaan pärjätä maailmassa. Pelaaminen ei ole pelkkää viihdettä, eikä kokonaisen maailman huomiotta jättäminen pelkkien oletusten perusteella ole reilua jälkipolville.