Karkkitakki ja muuta herkullista

Hyvään vaatteeseen sijoittaminen on sama kuin sijoittaisi omaan identiteettiin. Ihana takki jota katselee mielellään ja joka saa tuntemaan olonsa onnekkaaksi on kuin halaus, jonka antaa itselleen. Rakkautta kestopaketissa, josta ammentaa. 

On tullut aika nostaa katse ja pitää se ylhäällä

Minä istuin siinä, koko komeudessani, kaikissa mutkissa ja moitteissani, kehtasin katsoa silmiin, pitää värikkäitä vaatteita ja viedä yhden istumapaikan. Minulla oli lyhyet vaivihkaisen violetit hiukset irokeesileikkauksella, saavuin studioille tukka pystyssä ja meikittä niin, että Väisänenkin kätteli kahdesti ennen kuvauksia. Olin suuri, olin riehakas ja anteeksipyytämätön. 

Jos haluat olla kaunis, pyri olemaan ruma

Sinä päivänä kun minä päätin pyrkiä olemaan mahdollisimman ruma, lihava ja epäonnistunut, otin ensimmäisen askeleen kohti itseäni. Katsoin itseäni peilistä ilman kauneuden vaatimusta, laihuuden ihanuutta ja täydellisyyden tarvetta. Katsoin itseäni peilistä ja näin miltä näytän. Näin pisamia silmien alla, hapsottavat hiukset ja vuosien tukahduttamisesta kärsineen ihon. En tunnistanut näitä kasvoja omikseni koska en koskaan ollut niitä halunnut hyväksyä. Koska pidin niitä rumina. 

Syömättömyyden ihana tuska

Nälkä peitti sen kärsimyksen mitä ero aiheutti, se piti seuraa pimeissä illoissa, kulki mukana kuin teräsverkosta kyhätty ystävä jonka iho oli lasimurskaa. Pidin sitä kädestä kaikkialla. Hymyilin hiljaa itsekseni kun se katsoi silmiin ja sylki kasvoilleni verta ja haavoja.

Q-TEATTERI: Tavallisuuden aave - kuvia kotimaasta

Jos koskaan olet tämän viime vuosikymmenen aikana osallistunut julkiseen keskusteluun, ihmetellyt maailman menoa tai ihmisten tapaa toimia, tämä on sinun näytelmäsi. Se on täynnä lukemattoman hauskoja ja ajatustaherättäviä asioita joille hörähdellä, ellei sitten ole kuin minä ja itke koko näytelmän läpi. Jossain siellä kaiken kepeyden, huumorin ja vertauskuvien alla piilee se sama ahdistuksen virta jota luemme lehdistä päivittäin. Se virta sisältää itsetuhoisten ihmisten kokemaa eristäytymistä, toiveikkaiden ihmisten alaslyömistä, kipeästi käteltyjä käsiä, sokerilla itsensä ruoskimista ja epätoivoa jota ei saa sanoitettua. 

Lakkaa uskomasta, että elämä muuttuu pelkällä tahdolla

Jos haluat muuttaa elämäsi, on sinun rakennettava talo ja se tulee olemaan raskasta ja se tulee olemaan rumaa ja vaikeaa ja vaativaa aikaa. Sinun pitää käyttää paljon energiaa pelkkään suunnitteluun, järjestelyyn ja toteuttamiseen ja ennen kaikkea sinun tulee tehdä sitä niillä ehdoilla, säännöillä ja vaatimuksilla jotka vaaditaan keneltä tahansa, joka rakentaa elämänsä taloa. Sinun tulee sitoutua muutokseen loppuelämälläsi, budjetoida siihen voimavarojasi ja pitää huolta, että olet rakentaessasi levännyt, hyvin syönyt sekä viettänyt aikaasi perheen kanssa.

Meissä kaikissa asuu kovapintainen kriitikko

Piirtäminen ei ole sitä että kopioi jotain joka jo on. Piirtäminen on sitä, että ottaa kynän, painaa sen paperiin ja vetää viivan. Se ei ole mitään sen enempää tai vähempää. Sen ei tarvitse olla mitään isompaa tai upeampaa, itse asiassa piirtäminen on erityisesti sitä ettei tee mitään. Vetää vaan viivoja.

Istuen pöytään hänen haaveensa repeävät

Mikään ei ole niin hellyttävää kuin nuori ihminen joka tuntee syvästi, mutta ei osaa ilmaista aivan samalla syvyydellä. Paljon olen harmitellut sitä etten ole pitänyt tallessa kirjoitelmiani, mutta onneksi minulla on aina tallessa tämä. Suuri, mahtava, hyvin kummallinen kuvaus jostakin, jonka tarina kertoo vähän muustakin kuin teini-iän ahdistuksesta. 

Tätä kirjoittaessani olen ollut hitusen alle neljäntoista.

Keho on osa sinua, mutta sinä et ole osa kehoasi

Keho on osa meitä, me emme ole osa kehoamme. Me emme lakkaa olemasta vaikka keho muuttuu, me emme määrittele itseämme vain sen perusteella minkälaiset hiukset meillä on. Keho on pelkkää solumassaa, kun taas minuus on kiinni sähköstä, tuhansista kipinöistä, säkenöivistä yhteyksistä ja kemiasta. Me olemme ääniä, tuntoja, makuja, hajuja, tunteita ja pamppailua. Meidän sydämemme murtuu, me murramme patoja ja ennakkoluuloja.

Katastrofiin on valmistauduttava etukäteen

Asiakaskokemus on kuin katastrofialueella toimiva pelastuskalusto, sitä rakennetaan, huolletaan, koulutetaan ja ylläpidetään kauan ennen kuin katastrofista on mitään tietoa. Jos katastrofia ei koskaan synny, sitä kiitellään silti. Kaupungit ylpeilevät sillä, miten vahva infrastruktuuri heillä on jättimäisten luonnonmullistusten varalta, tutkijat selvittävät riittääkö kapasiteetti vieläkin suurempiin kauhuskenaarioihin.

Kaksi vuotta kehopositiivisuudessa

Kaksi vuotta sitten olin hukassa. Olin niin hukassa, että luulin olevani perillä. Luulin olevani tallessa ja vain vähän rikkinäinen. Nyt kun matkaan kohti kotia, kohti itseäni ja sitä mikä minun pitäisi olla, näen rinnallani suuria ihmisiä (pun intended). Jenny ja Saara on astuneet ensimmäisen askelen matkalla johon me kaikki olemme löytäneet mukaan. Me kaikki olemme lähteneet liikkeelle kohti valoisempaa tulevaisuutta, kädet avoinna kaikille muille, jotka kokevat elämänsä raskaaksi ja vaikeaksi. Kaikille, jotka ovat enemmän kuin aamuisin lasketut rypyt, enemmän kuin kenkiensä koko, enemmän kuin särkevä keho tai pumppaava sydän.