Miten voisin kokea olevani hyväksyttävä?

Jos päätät ulkoistaa elämäsi töihin, kouluun, kavereihin, puolisoon, harrasteisiin, mihin tahansa etkä vietä aikaa oman itsesi, oman kehosi seurassa vaan arvotat itseäsi pelkästään muiden ihmisten silmin, hukkaat tutun itsesi sellaisena kuin se on. Sinä et ole enää nelikymppisenä kaksikymppinen etkä tunnista itseäsi peilistä, jos et ole koskaan elänyt oman kehosi kanssa. Mikäli jätät kaiken sisäisen informaatiosi, tarpeesi, syyllisyytesi, onnesi ja elämänarvosi muiden ihmisten palautteen varaan, et tule koskaan tunnistamaan itseäsi sellaisena kuin se on. Sinulle muodostuu käsityksiä siitä, mitä muut saattaisivat pahimmillaan ajatella ja tulet sokeaksi sille, kuka olet. Kuka olet ollut. Kuka voisit olla.

Vanhemmuuden ydin ei poissulje heikkouksia

Lapset. Raskain tehtävä minkä olen koskaan ottanut, mutta myös poikkeuksetta antoisin. Lapseni on antanut minulle sen äitisuhteen jota en koskaan ole saanut, opettanut minulle hirveästi omasta itsestäni sekä lapsuudestani. Olen omaa lasta katsellessani nähnyt kuin itseni äitini silmin ja ymmärtänyt sellaisia yhtymäkohtia joita ei ole ollut aiemmin läsnä.

Suuttumus ja sen ilmaisu vaatii harjoitusta

Miten me puhumme lapsille, miten me käyttäydymme ja koulutamme? Lapset eivät opi meiltä pelkästään konkreettisia ohjeita oikeanlaisesta käytöksestä vaan myös viestinnän peruskapuloita jotka toimivat arjessa hiljaisen viestinnän kautta. Miten me aikuiset näytämme, osoitamme ja esitämme tunteemme? Miten me tulkitsemme tilanteita, miten me ratkaisemme ahdistavien hetkien aikaansaamat tunteet ja miten tämä näyttäytyy jälkeläisillemme?

Mikä ihmeen dissosiaatiohäiriö?

Mieli suojelee ihmistä traumalta sulkemalla sen sievään laatikkoon, jonne ei kurkisteta. Ikään kuin Pandoran laatikko josta levisi kaikki kipu, kärsimys ja sairaus; tämän tekee myös ihmisen sisään rakennettu traumalaatikko. Jos se avataan, pääsevät tunteet, kärsimys ja muistot valloilleen. Dissosiaatio on siis sitä ettei laatikkoon kosketa.

Pysähdy, ennen kuin sydämesi tekee niin

Maailma suree menetettyä musikaalineroa ja tanssilattioita tampataan Aviciin kunniaksi. Minä suren nuorta miestä, joka joutui maailman murjomaksi ja kärsi tiensä läpi loppuun, jonka olisi voinut välttää. Minä suren Timiä, yksin jäänyttä tunnollista tekijää jonka suurimmaksi perinnöksi toivottavasti jää uudenlainen ymmärrys stressin ja tsemppaamisen vaaroista. Toivon, ettei maailma tarvitse enempää menetyksiä nähdäkseen vaaran merkit aamukahvin äärellä.

Anteeksipyyntö somessa osa 3: Milloin?

Anteeksipyytämisen taito astuu tässä vaiheessa oleelliseen asemaan, nimittäin sillä on hyvin paljon väliä mitä pyytää anteeksi. Hyvätkin aikeet vesittyvät nopeasti jos anteeksipyyntö muuttuu peiliksi anteeksipyytäjän sisäisestä maailmasta, missä puolustautuminen, pelko ja kiukku käyvät sotaa keskenään. Välittömään pahoitteluun ei kannata sisällyttää ajatuksia, tunnustuksia tai tunteita jotka ovat vielä keskeneräisiä ja harkitsemattomia. Ei myöskään ole järkevää pyytää anteeksi ilman että on käynyt läpi sen miten asian ilmaisee, sillä usein sanomme asioita joita emme tarkoita pelkästään huonoja sanavalintoja käyttäen.

Mitä tapahtui kun tapasin lapsuudenystäväni?

Mistä sitten jutella kun tapaa ihmisen parinkymmenen vuoden tauon jälkeen? Tietenkin sivutaan kuulumisia, mille alalle on päätynyt, minkälaista perheenmuodostushistoriaa on, miten äidit ja sisarukset voivat. Minä päädyin selvittämään moderoinnista, sekä omista kehopositiivisuus- ja mielenterveysasioistani, aina sen tapahtuessa päässä pyörähtää toteamus "onko tämä nyt tarpeen", mutta yritän muistaa että ne ovat nyt elämäni ylläpitäviä teemoja. Yritän olla itselleni armollinen, vaikka itsensä hulluksi brändääminen pelottaakin.