Edesottamuksia tässä perheessä

Talouteen siis kuuluu minä, mies ja kaksi kissaa. Viimeisen 24 tunnin aikana jokainen meistä on oppinut jotakin.

Saavuin eilen kotiin töistä ja urheiluista huomatakseni ison kissan “ÖK-ÖK”-oksennuksen lattialla. Toisen “ÖK”:n noin metrin päässä ja yhden pienen “ök..” kasan sängyn alla. Kielsin jo mielessäni kaikki raksut kissoilta kunnes satuin vessan lattialla huomaamaan pitkiä ohuita mahanestelaikkuja, joista törötti korsi. Kissat kun eivät ole sitä ulkona juoksevaa sorttia ja kaikki kukkaset on nostettu katonrajaan asti, pidin kortta kädessäni ja mietin, että mistä ne kissat niitä korsia saisi.

“AURINGONKUKAT!”

Voi kyllä, minulla oli auringonkukanraakileita vielä kasvamassa parvekkeen kasvihuoneessa, jonka hyllyjä oli laskettu ylipitkän sitruunan vuoksi ja jonka kaunis ituviidakko oli kärsinyt inflaation kissakatraan takia. Jäljellä oli enää mullasta töröttäviä risuja. Ei ihmekään että kissat oksentelevat kaikkialle. Urpot eivät sitten mene parvekkeelle kunnes viitsin tehdä niille sen palveluksen, että siivoan kuolleet ja onnekseen säästyneet kukkaituset pois maisemaa rumentamasta.

Mies sai vihdoin postissa Playstation 3 -pelin nimeltään Catherine. Kyseessä on japanilainen animetyylinen peli, jossa mies seurustelee hieman perinteisen ja kenties motkottavan tyttösen kanssa mutta tapaakin nymfomaaniksikin luokiteltavan syöjättären nimeltä Catherine. Logiikkaa siinä, että tyttöystävän nimi on Katherine ja syöjättären Catherine, en välttämättä näe ellei sitten kyseessä ole joku kaksinaispersoonapsykologiskaikenlaistasitä-juoni. Kuitenkin, sanoin että mies oppi jotakin tänään ja se oli: japanilaisen pelin “vaikea” on ihan älyttömän vaikea. Se on opittu niin monta kertaa uudestaan (krhm Demon’s Souls) ja se tullaan varmasti taas oppimaan kun vaan ensin vähän pelaillaan jotain jenkkiläistä ja otetaan uusi japanilaispeli kouraan.

Kattejahan minulla oli kaksi, joista ensimmäinen eli Sulo oppi että ei pidä syödä auringonkukkia. Niin. IHAN OIKEIN.

Toinen kissa Taisto ei ole vielä oppinut että parvekkeelle ei pääse, mutta se oppi kyllä ainakin ihmettelemään kun raahasin sitä keittiöön aterioimaan ja kissa äityi potkimaan kainalossa, jolloin tassu osui raksukuppiin toisessa kädessäni ja kuppi lensi lattialle ja raksut lensi ympäriinsä ja kuppiin tuli halkeama ja se räsähti palasiksi ja se meni särki, kuten velipoika tapasi pienenä sanoa. Taisto seisoi tiskipöydällä kurkistaen uunin sivu lattialle, katsoi minuun, katsoi raksuja, katsoi taas minuun “Niin, nyt se meni rikki. Mitäs potkit”, katsoi taas raksuja. Eipä se kuitenkaan mitään merkittävää siitä ottanut, vaikkakin rauhoittui vähäsen.

Hopeareunuksena tässä:
– Minun ei tarvitse tehdä vaikeaa päätöstä heittää eläviä ituja roskiin, omatunto ei välttämättä kestä joten välttelen sitä yleensä niin pitkään että kukkaset kuolee janoon joka tapauksessa.
– Pääsin sanomaan miehelle, että “määhän sanoin!”
– Saan vihdoinkin ostaa kissoille uuden raksukupin. <3

Time is 17:+something and all is well.