Kirjoitus on kirjoitettu kehopositiviisuuden hengessä pääasiassa ylipainoisuuteen liittyen. Se kuitenkin pätee aivan mihin tahansa muuhunkin kehomuotoon, jossa ihminen kokee itsensä kurjaksi. Minun viestini on: lopeta se! Lopeta se nyt heti.

Olen ollut masentunut siitä viisivuotiaasta kolkytviisivuotiaaseen asti. Syömishäiriö napsahti päälle eskarissa ja dissosiaatiohäiriö on tullut rinnalla koko matkan. Minä olen ollut se kliseinen lihava. Olen ollut se itsetuhoinen lihava.

Mutta tiedätkö mitä? 
Selvisi että en olekaan kliseinen lihava. 

Siihen on syynsä miksi ihminen syö. Siihen on syy miksi masentaa. Se ei ole ruoka eikä se ole masennus, ne syyt on syvemmällä. 

Menin lääkäriin uupuneena ja puuskahdin että taidan olla masentunut. Minulle annettiin kaksi viikkoa sairaslomaa joka venyikin kolmeksi kuukaudeksi ja istutettiin terapeutin eteen puhumaan masennuksestani. Hyvin yksiulotteinen maailmani lihavuudesta ja kyvyttömyydestä masentuneena ihmisenä kokikin keikautuksen kun ymmärsin sen määrän työtä mitä teen yhden ainoan arkipäivän kohdalla. Miten masennuksen alta löytyikin syitä olla masentunut, kyvyttömyyden alta löytyi syitä olla uupunut ja hapuileva, lihavuuden alta löytyi syitä miksi olen lihava. Ihan vihjeenä, ne syyt eivät olleet että olen laiska ja ahne.

Tehdäänpä testi, keskitä mielesi ja häädä pois häiriötekijät. Puhdista ajatuksesi ylimääräisestä ja hengitä syvään. Sitten kysy itseltäsi tämä kysymys: Miksi minä olen lihava?

Jos vastauksesi alkoi jotenkin niin että No koska minä aina, tai no koska minä vaan, uskallan epäillä että kyseessä on jokin muu syy. Koska sinä aina ja koska sinä vaan eivät ole syitä sille miksi olet tässä, vaan ne ovat seurauksia. Ei kukaan halua olla lihava vain koska olisi lihava, eikä kukaan muutu lihavaksi vain koska lihoo. Syöminenkään ei ole ratkaisu, sillä ihminen syö ravinnokseen sekä muun muassa tunteisiin. Jos minä olen ollut vahvasti syömishäiriöinen 30 vuotta, on hyvin todennäköistä ettet sinäkään ihan näe kaikkia syitä syömisellesi tai syömättömyydellesi. En nimittäin usko sitäkään että lihavat ihmiset olisivat pelkkiä syöppöjä. Maailma ei mene niin mustavalkoisena eteenpäin, eikä kukaan ole syyllinen lihavuuteensa.

Ai miksi ei ole? No ensinnäkin siksi että lihavuuteen on ihan yhtä monta syytä kuin on lihaviakin. On suoranainen vale väittää että se johtuisi vain jostakin niin pienestä asiasta kuin yksittäinen elämäntavan muutos, sillä se elämäntapa muuttuu jonkin seurauksena. Älä jää tuijottamaan oiretta vaan etsi syytä.

Toisekseen, lihavuus ei ole mikään tila josta kenenkään tulisi olla toiselle tilivelvollinen. Toistan: lihavuus ei ole mikään peruste kokea syyllisyyttä kenellekään muulle kuin ehkä korkeintaan itselleen ja sekin on turhaa, kuormittavaa ja tarpeetonta. Sinä et ole velkaa kenellekään, sinä et ole luvannut mitään kenellekään ja jos joku sinulta jotain sellaista vaatii niin arvaapa mitä, se ongelma ei ole sinussa vaan hänessä. Lakkaa syyllistymästä jostakin, joka on toisen ihmisen elämää. 

Mitä jos kaikki tämä ei olisikaan sinun syytäsi? 

Mitä jos sinun elämäsi ei olisikaan huono siksi että olet lihava vaan koska muut tekevät siitä kynnyskysymyksen? 

Mitä jos koet alemmuudentunnetta ja yksinäisyyttä muun muassa sen vuoksi, että maahan on vedetty viiva ja sen taakse on asettuneet kaikki sinua syyllistävät ihmiset, läheiset, tuntemattomat, media ja yhteiskunta? Mitä jos sinä olet ollut niin hyväksynnän tarpeessa, että olet astunut viivan toiselle puolelle omaa kehoasi vastaan? Koska seisot viivan reunalla muut selkäsi takana, et enää näe kuinka monta syyttävää sormea siellä on. Näet vain itsesi, oman syyttävän sormesi sekä kehon, jonka osa et enää tunne olevasi. 

Mitä jos palaisit sinne kehoosi, ottaisit sen omaksesi ja seisoisit omilla jaloillasi huutaen: NYT RIITTÄÄ. Mitä jos olisitkin armollinen itsellesi, rakastaisit itseäsi ja hyväksyisit sen, että muut osaavat toisinaan olla aika idiootteja?