Joskus sitä tuntuu että maailma on liian suuri yhdelle ihmiselle, että huolimatta siitä mitä teen, se haukkaa minut suuhunsa, pureskelee ja nielee. Että teen mitä tahansa, tulen hukkumaan ja häviämään eikä minulla ole mitään mahdollisuuksia selvitä voittajana.

Se tunne on väsymättä läsnä. Se kuiskuttaa korvaan kun haen keittiöstä syötävää, kun suunnittelen päivääni, kun jäädyn paikoilleni, kun vilkaisen kelloa.

Se on vierellä. 
Muistuttaa. 
Se koputtaa olkapäälle kun vastoinkäymisiä tulee, se nousee kurkkuun kun seisot menetyksen keskellä.

Ja sitten, ohimennen, löydät puolikkaasi nukkumasta kahdeksan pehmolelun keskellä.

Vaikka se tunne ei väisty, vaikka se kiristää ja kuristaa ja pitää sinut hädin tuskin läsnä, vaikka se pitää otteessaan aamusta iltaan ja piinaa unia, se väistyy kuin kumartaen pientä karvaista otusta joka on jätetty sänkyyn sinusta huolehtimaan.

Kaikki nuo eläimet, joiden kanssa en mahdu nukkumaan mutta jotka poistamalla saan torut niiden laittajalta. Nelivuotias maailmanvalloittaja, joka tietää miten asioista selviää, minkälaisia möröt ovat ja kuinka sukat puetaan. Kaikki nuo tyynylle huolellisesti asetellut eläimet, jotka kuuluvat nalleperheeseen ja joiden nimi on kuuleman mukaan Tassu.

Maailma väistyi hetkeksi, sitten väistyi eläimet ja väsynyt ihminen laskeutui peiton alle lepäämään.

Jos huomenna sen jo tuntisi helpottavan.