Jos koskaan olet istahtanut puolitäyden kahvilan pöytään arkipäivänä lounasaikaan, olet varmasti kuullut kuinka jossain sivustalla joku vanhempi alkaa kiljua riemusta kun Jonne-Jaakkima on onnistunut tarttumaan johonkin tai Sirpa-Seljakka on onnistunut ottamaan katsekontaktin. Lapsia kehutaan korkealla äänenpainolla hihkuen, kädet heiluen ja leluja heilutellen. 

"Voi miten ihanaa sinä osasit"

"Voi meidän pieni nieninieninönnönnöö oooooii.."

Älkää ymmärtäkö väärin, lapsia on hyvä kehua. Heitä pitää kehua. Vanhempien käyttämä elekieli, lässytys ja äänenkorkeus kertoo lapselle varhaisessa kehitysvaiheessa sen, että tämä viesti on juuri minulle. Tämä pähkinöiksi pimahtanut punainen aikuinen on minun aikuiseni, joka puhuu pelkästään minulle. Tämä viesti, tämä ylpeys, tämä rakkaus on minun omaani. 

Ajan mittaan lasten käsityskyky paranee, paljon nopeammin kuin uskoisikaan. Vanhempien tulee tällöin vaihtaa taktiikkaa ja hiljalleen korkeammat äänenpainot väistyvät älykkäämmän keskustelun tieltä, vastataan kysymyksiin ja selitetään asioita kuinka ne ovat. Lapsesta on tullut ihminen, joka ymmärtää ja elää jo samassa maailmassa kuin aikuisetkin. Siksi häntä on myös kohdeltava samanlaisena, sillä erotuksella että kokemuksen puute tekee hänestä tietämättömän (mutta ei tyhmää). 

Kuinka sitten kehua viisivuotiasta? Kymmenvuotiasta? Viisitoistavuotiasta? 

Edelleen voi ja moni vanhempi näin tekeekin, kehua sitä miten hän onnistuu asioissa. Kuinka laulu on kaunista, mekot nättejä, lelut siististi, kirja komea, tukka nätisti ja naama puhdas. Lapsi saa olla vanhempiensa silmissä edelleen se ykkönen, mutta tämän lisäksi kasvava itsetunto kaipaa uudenlaisia työkaluja. Murrosiän alkaessa lapsi siirtyy sellaiseen kemiallisfyysiseen muutostilaan, että vanhempien järkähtämättömän nolo rakkaus on ankkuri, jonka ympärille minuus lopulta rakentuu. Tämän vuoksi vanhempien on kehitettävä perinteisen ylistämisen rinnalle toinen itsetuntoa kehittävä kehumisen rakennelma.

Älä tyydy kehumaan lastasi pelkästään oman kokemuksesi kautta. Älä sano hänelle että "minä olen ylpeä sinusta" tai "minun mielestäni sinä olet" vaan sano hänelle mielipiteesi vahvistukseksi "voit olla ylpeä itsestäsi", "huomaathan, kuinka sinä olet". Auta häntä etsimään itse se hienous itsessään, anna hänelle taito huomata itsessään hienot ominaisuudet ja korosta sitä, kuinka hänen tulisi kokea tilanne itse positiivisena. Anna lapsellesi kyky kokea maailma henkilökohtaisesti oman onnistumisen kautta ilman, että onnistumisen tunne on sidottu toisen mielipiteeseen.

Älä ylistä sitä miten ihanaa hänen soittonsa on, miten hienoja piirroksia hän tekee, miten upeaa on kun jokin on jotakin. Ylistä sitä miten hän yrittää, miten hän voittaa vastoinkäymisiä, miten hän päihittää epäluulonsa ja miten hän tulee luo, kun tarvitsee lohtua. Näytä hänelle myös omassa toiminnassasi, että epätäydellisyys ei vahingoita, miten matka onnistumiseen palkitsee enemmän kuin onnistuminen. Iloitse hänen hiihtokilpailustaan etukäteen ja ohita mahdolliset mitalit kokonaan. Jos hän voittaa, riemuitse hänen kanssaan siitä että hän voitti itsensä, jaksoi tehdä ja antoi reilun vastuksen. Jos hän häviää, riemuitse siitä miten itsepintaisesti hän on harjoitellut, miten hienosti hän teki parhaansa, miten upeasti hän on edennyt ensimmäisistä harjoituskerroistaan. Jos hän voittaa, vietä hänen kanssaan levollinen iltapäivä, jos hän häviää, vie hänet juhla-aterialle. 

Ihminen on onnellinen kun hän tuntee asioita itsestään eikä nojaa minuutensa rakennetta muiden mielipiteisiin. Ihminen on onnellinen kun hän osaa nauttia yrittämisestä, pyrkimisestä ja matkasta päämäärään, jota tavoittelee. 

Meidän kaikkien tulisi kiinnittää enemmän ajatusta siihen minkälainen minä olen sen sijaan, mikä määrittää muita tai "meitä". Kuka minä olen, mitä minä osaan, mistä minä nautin, miten huonokin asia sisältää voittoja. Meidän tulisi olla ylpeitä itsestämme, yrityksistämme, vahvuuksistamme ja siitä, miten emme pelkää heikkouksiamme. Meidän tulee kokea ylpeyttä siitä matkasta mitä kuljemme ja katsoa siihen suuntaan minne haluamme mennä ilman, että meillä on huutava tarve saavuttaa se kaikki, jonka olemme määrittäneet lopputulokseksi.

Maailmassa jokainen meistä on minä. Kuka minusta on ylpeä, jos en minä itse?