Miksi lihavuus ei voi olla kehu?

Harva se päivä näkee jonkun kuvaavan itseään tapaan "järkyttävä läski", "tällanen pullukka", "kamala pallo" ja niin edelleen, kunnes keskusteluun saapuu ihmisiä lohduttamaan että "miten niin läski, sinähän olet nätti". Lihavatkin ihmiset, ihmiset joita on koko ikä tai ainakin osa siitä piinattu ylipainosta ja nimitelty kaikenlaiseksi, kehuvat toisiaan etteivät he ole niin lihavia kuin olettavat. Positiivinen huomio on positiivista ja kehut elintärkeitä ihmisen itsetunnolle, kuitenkin kehu voi olla myös myrkkyä sillä sanomalla jollekin "et sinä ole lihava, sinä olet kaunis" vahvistetaan sitä harhaluuloa, että kauneus on jotenkin kiloihin sidottu. Jos joku lihava kehtaa olla kaunis ilman että jaksaa huolehtia siitä lihavuudestaan, häntä kehutaan rohkeaksi kun ei ota huomioon lihavuuttaan.

Mitä jos lähdettäisi siitä oletuksesta, että lihavuus ei ole rumentava tekijä? Jos jokin ei ole kaunista toisen mielestä, ei se silti tarkoita että se ihminen itsessään on ruma, sillä rumuus on katsojan silmässä. Jos moni ihminen tykkää että joku on ruma, niin sitten heitä on monta. Ihminen ei silti ole ruma vain siksi, että joillakin on yleismaailmallinen ja kapea käsitys siitä, mikä on kaunista.

Olen jo vuosia katsellut maailman menoa ihmetellen miten monta kaksoisstandardia meillä onkaan voimassa. Halutaan iso pylly, vyötärö, isot rinnat, pitkät jalat ja sitten samalla kiusataan, piinataan ja nimitellään ihmisiä joilla on iso pylly, vyötärö, isot rinnat ja jotka ovat pitkiä, vaikka nämä olisivat kuinka isoja tai pieniä leveyssuunnaltaan. Pitää olla sitä ja pitää olla tätä, mutta samat ominaisuudet toisella tekevät rumaksi. 

Mikä oikeus kenelläkään on saada toinen ihminen tuntemaan itsensä rumaksi? Mikä oikeus meillä on ylläpitää käsitystä, että iso ei voi olla vähintäänkin neutraali tila jossa ihminen voi elää? 

"Tää on niin järkyttävä kuva", sanoo äiti joka ei ole esiintynyt kuvissa lapsensa kanssa ennen kuin lapsi pääsee ripille. 

"Ei mulla ole mitään päällepantavaa kun vatsa näkyy". No itse asiassa ihan kaikkien vatsa näkyy ihan minkälaisen vaatteen kanssa tahansa. 

"En halua olla puolisoni kanssa alasti kun olen niin kamala", sanoo ihminen jonka parisuhde kärsii, kummatkin osapuolet kärsii ja itsetunto kärsii kun ei anna kenenkään rakastaa tai helliä. 

Kun seuraavan kerran joku sanoo "yhyy byää kun oon niin kauhee ihrakasa", mitä jos sanoisitkin hänelle että ei, et ole kauhea etkä ihrakasa. Sinä olet kaunis, pyöreä, pehmeä, hersyvä, herkkä, rakastava, mielenkiintoinen, iloinen, lempeä ja lihava, juuri siksi minä niin tykkään sinusta. 

Mitä jos sanoisit sen itsellesi seuraavan kerran,
kun tuo ajatus tulee mieleesi?

Minä olen kaunis, pyöreä, pehmeä, hersyvä, herkkä, rakastava, mielenkiintoinen, iloinen, lempeä, lihava ja juuri siksi minä tykkään minusta.