Moderoidessani suomalaisia keskusteluja näin jo kaukaa miten nationalismi kasvoi. Ensin se oli arkaa ja kokeilevaa, sitten kiihtynyttä massapostittamista ja lopulta päämäärähakuista, samalla kuin muita arkoja alkoi liittyä joukkoon. Hillitsin valejulkaisujen massapostitusvirtaa ja poistin sääntöjen- tai lainvastaista materiaalia, samalla kun jouduin tarkistamaan traumatisoivaa ja manipuloivaa sisältöä. Se söi sisältäpäin. Siinä missä ihmiset miettivät mitä kaupasta ostaa, minun mielessäni tulvi kidutusvideot, vihaviestit ja ihmisarvoa alentavat uussanat valheineen.

Vuoden verran luin valeroskaa ennen kuin lehdistö alkoi asiasta mainita. Ennen kuin poliisi ehti huolestua pitäisikö huolestua. Vuoden verran tarkistin faktoja ja suodatin sisältöä tietäen, että jos en sitä tee, se virtaa vuolaana meidän kaikkien koteihin. Se viha, se kaiken peittävä viha joka verhotaan kulttuurieroihin ja uskontoihin.

Paloin loppuun viime työssäni, sisällä huusi palosireeni monta kuukautta. Missään vaiheessa en ole ollut muuta kuin puolueeton kriitikko. Mikään olemassaolevista aatteista ei ole lainvastainen omistaa. Kaikilla on oikeus vihata toista ja kaikilla on oikeus sanoa se ääneen. Kaikilla on velvollisuus noudattaa sääntöjä sekä vastuu joka kannetaan jos ei näin tee.

Tämän keskellä istuu silti kymmeniä, satoja, tuhansia ihmisiä jotka suodattavat tätä sisältöä arkensa lomassa. Moderaattorin arki on jo jokaisen kotona. Viha kampanjoi koulun ulkopuolella, houkuttelee verkon välityksellä, kyseenalaistaa kaiken jota on pitänyt hyvänä ja viettelee suurilla lupauksilla vihan avulla vallatusta, vihattomasta maailmasta.

En voi olla ajattelematta kaikkia niitä hyväntahtoisia ihmisiä, jotka hyökkäävät toisia hyväntahtoisia ihmisiä vastaan ja kyseenalaistavat miksi eivät tee enemmän.

En kestä ajatella miten eriarvoistaminen ja viha vahvistaa vastapuolen eriarvoistamista ja vihaa, eikä kukaan ymmärrä tätä. Kukaan ei näe sitä miksi kokonaisen ihmisryhmän ulossulkeminen ja vihaaminen synnyttää heidän osaltaan lisää vihaa. Ihmiset eivät ajattele, keskustele, kyseenalaista vaan reagoivat tunteillaan kritiikittä. Ne jotka eivät reagoi, vitsailevat ja menevät taas maanantaina töihin kuten normaalisti.

Mutta tulee vielä se maanantai kun tämä maa on vajonnut sen vihan alle. Kun jokainen ihminen on jonkun vihollinen, kun ihannoidaan aatteita eikä ajatuksia, kun joukkototuudet syövät ihmiset.

Ja jossain vaiheessa sekin loppuu, viha lakkaa hallitsemasta; joku julistautuu voittajaksi.

Mutta tosiasiassa kukaan ei voita, sillä kaikki ovat antautuneet vihalle. Ja jäljelle jääneet nousevat, menevät töihin normaalisti vannoen, ettei viha saa heistä otetta. Ymmärtämättä sitä, että niin se tämäkin aikakausi alkoi: uudelleenrakentamalla.

En tiedä voiko tätä kukaan pysäyttää, hallitsijat vannovat kilpaa lyövänsä vihollisensa ja varovaisesti pohtivat kenet voi nimetä syylliseksi. Valeuutiset ja vaihtoehdot tieteelle valtaavat alaa koska vapaus olla väärässä on niin ehdoton, keskusteluja hillitään kohteliaisuuden nimissä eikä kukaan puhu asioista rehellisesti. Pelkäämättä.

Ääriviha nousee ja värvää mukaansa hyväntahtoisia, kauhistuneita ihmisiä. Nämä ihmiset tuhoavat niitä jotka ovat mustaa heidän valkoiselleen, vasenta heidän oikealleen, valhetta heidän totuudelleen. Aika näyttää, mihin me keskivaiheen ihmiset osumme.