Kuinka usein olet törmännyt tilanteeseen, jossa jonkun toisen kommentti on vaikuttanut siihen kuinka käyttäydyt? Kuinka usein joku on sanonut, että älä nyt noin innostu, älä viitsi itkeä. Sellainen rajoittava kommentti joka ahdistaa tunnereaktiosi nurkkaan ja saa sinut epäilemään sen aitoutta? Pysyttelemään hiljaa kun tekisi mieli huutaa, pyyhkimään salassa kyyneleet kun ne tuntuvat väkisin purkautuvan ihosi alta, huutamaan riemusta pääsi sisällä vaikka se riemu räjähtää sinussa sisältäpäin?

Onko enää tarvetta noille kommenteille, vai hillitsetkö itseäsi jo ilman kehoituksia? Oletko siveä ja säästeliäs, hillitty ja hiljainen, nöyrä ja anteeksiantava? Toteatko hiljaa ettei toisen sanat tai teot satuttaneet, puratko surusi muuhun, liikuntaan tai ruokaan, tavaraan tai matkailuun? Tuntuuko joskus että elämä pään sisällä on erilaista, kuin sen ulkopuolella?

Missä tahansa asiassa, missä tahansa tilanteessa sillä on merkitystä mitä sinä tunnet. Sillä on merkitystä sinulle enemmän kuin muiden tunteilla. Toki sanotaan nyt tähän väliin että muiden päälle ei saa polkea mutta silti, ota omat tunteesi vakavasti ja vahvasti huomioon. 

Jos sinun itkusi tekee toisen vaivaantuneeksi, on hänen vastuullaan käsitellä se vaivaantuneisuus. 
Jos sinun tunteenpurkauksesi ärsyttää toista, on hänen vastuullaan hillitä sitä ärsyyntymistä.

Jos sinä tunnet mitä tahansa, älä tukahduta sitä. Ihmiset ovat vastuussa itsestään, myös ne joista meidän tarkoitus huolehtia. Me voimme valita antaa lahjaksi huolenpitoa ja hoivaa, mutta heidän tehtävänsä on pitää huolta itsestään. 

Eli opettele ajattelemaan kaikesta ensin ”mitä minä tunnen” ja sitten ota se omaksesi. Salli itsesi olla, tuntea ja hengittää aivan yhtä suuresti kuin kaikki muutkin hengittävät. 

Anna itsellesi kaikki mitä olet tottunut antamaan muille ihmisille.