Törmäsin tänään Facebookissa Jaana Wessmanin tekstiin suuttumisesta, sen sukupuolittuneesta luonteesta ja siitä miten tunteita ilmaistaan. Vaikka teksti sinänsä sopisi kumpaan tahansa blogeistani, haluan painottaa erityisesti tunteenhallinnan viestinnällistä puolta. 

Miten me puhumme lapsille, miten me käyttäydymme ja koulutamme? Lapset eivät opi meiltä pelkästään konkreettisia ohjeita oikeanlaisesta käytöksestä vaan myös viestinnän peruskapuloita jotka toimivat arjessa hiljaisen viestinnän kautta. Miten me aikuiset näytämme, osoitamme ja esitämme tunteemme? Miten me tulkitsemme tilanteita, miten me ratkaisemme ahdistavien hetkien aikaansaamat tunteet ja miten tämä näyttäytyy jälkeläisillemme?

Sattumalta omassa arjessa tapahtui juuri hyvin esimerkkinä toiminut tilanne, missä puolisoni pyysi minua keittämään ruokaa varten tarkoitetun pastan. Laitoin vettä kattilaan, ehkä vähän vähemmän kuin olisi ollut hyvä ja odotin sen kiehuvan kunnes tiputtelin pastapallot veteen. Olen aiemmin saanut kritiikkiä suuresta vesimäärästä sekä siitä etten malta antaa sen kiehua. Olen myös noudattanut aikanaan saamaani ohjetta ja laittanut veteen öljyä sekä suolaa asiaa sen suuremmin korjaamatta. Puoliso taas on korjannut prosessia jo vuosia aiemmin mutta neuvomiseni jälkeen ja jättänyt öljyt laittamatta. 

Kattilassa kiehui siis pastaa ja vesi alkoi jäädä vähiin. Kun hän sattui keittiössä näkemään kattilan, hän huudahti "täällähän on liian vähän vettä, nää palaa pohjaan!"

Minulle tämä tarkoitti sitä että minä olen toiminut väärin joka on lapsena opitun käytösmallin mukaan verrannainen siihen että nousee väärään lentokoneeseen ilman passia. Hänelle asia taas oli triviaali ja pieni ongelma, mutta minä koin tunneryöpyn siitä miten en kykene noudattamaan ohjeita ja kaikki mitä teen, päätyy väärään lopputulokseen. Keskustelu eskaloitui kovaääniseksi väittelyksi, jossa jo hieman tragikoomisesti kumpikin ihminen keskusteli odotuksen, ongelman ja seurauksen epäsuhdasta mutta samaan tapaan kuin vihaisina keskustellaan ilman ymmärrystä. 

Puolisoni sanoi ettei ymmärrä miten se on osoitus taidoistani jos jokin menee vikaan, minä taas teroitin sitä miten olen oppinut varomaan virheitä ja kuinka sellaisen sattuessa olen oppinut uskomaan ettei paluuta ole. Perheyksikössäni kun tavattiin purkaa pienen vastoinkäymisen myötä kaikki asiaan liittymätönkin paine ja minä miellyttävyydenhaluisena päädyin usein olemaan se joka otti kaiken vastaan. Jos pasta paloi pohjaan, se oli katastrofi. 

Lisäksi positiivisia elementtejä ei nostettu elämässä esiin ja opin arvottamaan elämää sekä menestystä pelkkien virheiden määrällä, jolloin kontrolli vei minut suoraan altaan syvään päähän, syömishäiriöihin, ahdistuneisuushäiriöön, masennukseen, pelon täyttämään arkeen ja suuttumustilanteiden epäjohdonmukaisuus muuttui johdonmukaiseksi vihapurkauksen odottamiseksi. Hahmotushäiriöni ja muut eriskummalliset tapani nähdä asioita hieman sekavasti ei tietenkään auttanut asiaa, kuten ei myöskään se että kaikki tunteet tavattiin ilmaista jonkin asteen suuttumuksen kautta. 

Myös sukupuolittuneisuus oli elämässämme näkyvissä, minä kilttinä tyttönä käyttäydyin nätisti, muuten en ollut oikeanlainen tyttö. Pojat taas tapasivat kulkea housut repaleisena, naama ravassa ja huusivat riemusta, suuttumuksesta, tervehtiäkseen. Tämän näin myös Jaanan tekstissä. Tutustukaa myös artikkelilinkkiin sen alla.

Jaana Wessmanin kirjoitus kuuluu kokonaisuudessaan näin:

"– Älä pyri kiltteyteen, vaan pyri ystävällisyyteen ja jämäkkyyteen. Kiltteys ei ole mikään hyve, vaan se, että on ystävällinen, mutta tuntee omat rajansa, Terhi Ketola-Huttunen sanoo."

Äläkä opeta lapsillesi - erityisesti tyttölapsillesi - että ei saa suuttua. Älä myöskään opeta lapsillesi - erityisesti poikalapsillesi - että kun suuttuu ja menettää malttinsa, ei "voi mitään" sille mitä tapahtuu. (*)

Opeta *miten* suututaan, selittämällä, esimerkillä, kieltämällä väärä, kehumalla oikeasta.

(Lyhyt oppimäärä suuttumisesta: ei saa lyödä, ei töniä, ei heittää toisia esineillä, ei saa huutaa niin että toisten korviin sattuu, eikä mitenkään muutenkaan fyysisesti satuttaa. Ei saa kiroilla toisille eikä nimitellä heitä rumasti. Ei saa väittää, että "toinen aina" tai "kun sinä et koskaan", jos se ei pidä paikkaansa, eikä muutenkaan valehdella. Ei saa rikkoa toisten tavaroita ja jos rikkoo omiaan, uusia ei välttämättä heti saa, joten jos tekee mieli hajottaa jotain, kannattaa repiä vaikka paperia. (**)

Mutta saa pyytää toisia toimimaan toisin, saa kertoa oman mielipiteensä, saa korottaa ääntään, saa sanoa OIKEESTI LOPETA, saa sanoa MÄ EN HALUA, saa sanoa MINUSTA TÄMÄ EI OLE REILUA. Saa ilmoittaa reunaehtonsa: voit saada uuden kännykän mutta minä en aio maksaa sitä, jos ei huutaminen lopu niin karkkipäivä on peruttu ja kännykkä menee jäähylle, jos on pakko lähteä niin kiukuttelen koko matkan sinne tyhmään tätilään tai minun pitää kyllä ainakin saada sen jälkeen jäätelö.

Saa poistua hankalasta tilanteesta jos itse tai toinen ei pysty keskustelemaan asiallisesti, saa vaikka rynnätä omaan huoneeseen ja laittaa oven kiinni ja olettaa, että toiset ei tunge perässä nalkuttamaan.

Saa sanoa: en halua riidellä mutta minua suututtaa, voidaanko halata nyt ja puhua tästä vähän myöhemmin. Saa tulla takaisin mentyään pois.

Saa sanoa anteeksi kun rähjäsin, mutta minulle tämä asia on tärkeä, enkä oikeasti voi suostua, tai että voidaanko vielä keskustella. Tai yhtälailla että minä olin väsynyt ja käyttäydyin siksi tyhmästi, ei se oikeasti ole tärkeää, eikä meillä oikeasti peruta karkkipäiviä, se ei ole kohtuullista nyt kun mietin uudestaan. Ja saa myös vaatia asiaan palaamista keskustelemalla myöhemmin kun toinen on rauhoittunut.)

Tämä tietoisku päättyy tähän.

(*) Kyllä, sukupuolitan. Sukupuolitan siksi, että havaintojeni mukaan näissä mennään useammin metsään nimenomaan näin päin. Tytöiltä vaaditaan kiukun nielemistä kokonaan, pojille sallitaan päätön raivoaminen.

(**) Myöhemmän aggressionhallinnan kannalta on tosin parempi, jos opettelee olemaan hajottamatta mitään, mutta parempi se paperi kuin kännykkä, ja parempi kännykkä kuin toinen ihminen. On aika vahva näyttö siitä, että aggressioita ei tarvitse "purkaa" käyttäytymällä aggressiivisesti ja niiden ruokkiminen purkuyrityksillä enemmän lisää aggressiivista käytöstä.

Artikkeli, joka jaettiin saatteen kera johtaa YLE.fi-sivustolle.