sagamaraia
Cart 0

Joukaelunteri

Se erilainen nettijoulukalenteri, käynnissä jo vuodesta 2001.

 
talvinalle_1024x768.jpg
 
 

Vuosituhannen alussa

Oli vuosi 2001 ja minä, hyvin vahvasti jouluihmiseksi identifioituvana, tuskailin kivan joulukalenterin perään. En keksinyt mitään hyvää kalenteria kaupoista (suklaiset luukkukalenterit oli jo niin nähty) ja netissä ei tuolloin ollut edes kunnollisia uutissivustoja. 

Joten päätin aloittaa oman kalenterin. Sellaisen kalenterin joka taistelisi kaupallistumista ja mielikuvituksettomuutta vastaan, sellainen joka viihdyttäisi ja rentouttaisi odottavaa mieltä. 

Ensimmäinen kalenteri oli hämmentävä sivusto jolla oli aivan liian monta ikkunaa ikkunassa. Se halusi palvella kaikkia yhtä aikaa joten sisältöäkin oli laidasta laitaan. Toinen kalenteri sisälsi suklaakalenteritestin ja tämä uusittiin vielä muutamana vuonna kunnes suoraan sanottuna alkoi tulla suklaakalenterit jo korvista. 

Joukaelunterissa on ollut tarinoita, niksejä, linkkejä ja mitälie. Se on ollut kasa erilaisia kokeiluja ja vasta vuonna 2008 kun niksautin selkäni paikoiltaan ja minun oli pakko toteuttaa kalenteri sohvalla pötkötellen, se muuttui sarjakuvamalliseksi. Tässä muodossaan se onkin sitten pysynyt, enemmän tai vähemmän kuvitettuna.

Tälle vuodelle suunnitellaan taas uusia asioita, enkä tiedä lopetanko kalenteria koskaan siitäkin huolimatta että joka vuosi on joko elämä tai tekniikka tullut esteeksi. 

Joukaelunterista on tullut minulle elämäntapa ja kuuleman mukaan niin on tullut myös joillekin muille lähipiirini ihmisille. 

Sen lopullista suosiota on hankala arvioida, mutta en sitä koskaan ole tainnut tehdä muille kuin itselleni. 

Nyt huomaan, että se on antanut minulle paljon enemmän kuin minä sille.

Kauan eläköön Joukaelunteri.

 
 
 

joukaelunteri 2008: Katti ja kani

Tämän vuoden joulukalenteri oli selkävaivaiselle ihmiselle haaste. Vietin kaiken aikani sohvalla selällään maaten ja mietin miten ihmeessä saan tuotettua joulukalenterin nettiin ilman suurempia ongelmia. Tämä sarjakuva on siis piirretty selällään, tussilla lehtiöön raapustellen. 

 
 
 
 

joukaelunteri 2009: Katti ja kani

Edellisenä vuonna kalenteri oli ollut mukavasti itsekseen rullaava kokonaisuus, josta ei huumoria puutu. Näin tapahtukoon siis tänäkin vuonna. 

Katti ja Kani saivat niin ikään jatkoaikaa.

 
 
 
 

joukaelunteri 2010: Katti ja kani

Joskus käy niin, että tarina ottaa vallan. Näin kävi myös tässä tapauksessa.

Olemme vankeja, lähettäkää apua! Halp!

 
 
 

joukaelunteri 2012: Tähden lento

Aikanaan Joukaelunterin alkuvaiheessa kirjailin kalenterin sivuun pienen jatkotarinan, useimmiten sitä kirjoitettiin hatusta vetelemällä keskiyöllä, joten rakenteita ja muita ei ole ajateltu sitten ollenkaan. Mutta kas, eipä tuo haittaa. 

Otin vanhan tarinan ja muutin sen sarjakuvaksi, Katti-sarjakuvista intoutuneena.

 
 
 

Modemau

moderoinnin ja sosiaalisen median monitietäjä

syntyi Allerin Moderointikoulun yhteydessä 2015 Wau.fi-sivuston joulukalenteriksi antamaan lukijoille perusopetusta netin käytöstä, kulttuurista ja vaaroista.

Sisällön on ideoinut ja toteuttanut Saga Raippalinna