Olen pitkän linjan moderaattori, olen sosiaalisen median vahva tuntija, olen väsymätön nettikeskustelija ja pitkäpinnainen väittelijä. Viime aikoina kuitenkin on tuntunut, että minä, suuri somepuolustaja, Facebookin suurkuluttaja ja tuhansien twiittien twitteröitsijä, olen lopen kyllästynyt siihen lässytykseen jota sosiaalisessa mediassa valuu maailmaan joka päivä. 

Siis täysin leipääntynyt, lopen kyllästynyt, väsynyt, ärsyyntynyt, kulutettu, poikki, epäkiinnostunut, raivostunut, inhorealistunut. 

MIKSI ihmisten on pakko sanoa kaikesta kaikkea? MIKSI keskustelut eivät ole siitä, mistä keskustellaan vaan siitä PITÄISIKÖ KESKUSTELLA? Siis kuka ylipäänsä tänä sivistyksen aikana kehtaa kysyä, tulisiko asioista keskustella?! En voi käsittää.

Ihmiset, jotka kritisoivat jonkun tunnepohjaista reaktiota ovat nykyään "mielensäpahoittajia" ja "vetäneet herneen nenuliin [itkunauruhymiö]", pitäisi olla vain iloinen ja reipas ja kiinnittää huomiota sellaisiin tärkeisiin asioihin kuin esimerkiksi päiväuniin tai keittiön verhoihin eikä seksuaalivähemmistön termien oikeaan käyttöön, kauneusmarkkinoinnin syyllistävyyteen tai asioihin, joita vanhemmat sanovat lapsilleen. Ihmiset, jotka aloittavat näitä keskusteluja tekemällä jonkin huomion vanhasta kaavasta jolla voi olla vahingollinen vaikutus, ovat liian herkkiä tai huumorintajuttomia, eikä mikään ole niin ihanaa kuin keksiä uusi tilanne jossa toista voi nimittää uhriutujaksi. 

Riku Rantala jakoi eilen Madcookin vegeteemaa kuvaamalla sitä miten vegetarismi ja vegeily yleensä koetaan uhkaavana. Voisin sitä laajentaa että sosiaalisessa mediassa on oikein trendinä ampua alas toisten ihmisten mielipiteitä väärinä ilman, että mitenkään mietitään sitä näkökulmaa tai onko siinä jotain josta voisi ammentaa omaan keskusteluunsa. Kaikki väitteet ja kokemukset joita ei osata itse ymmärtää siinä ja nyt, leimataan trollaamiseksi.

Antakaas kun kerron jotain: 

Trollaaminen on monta asiaa, mutta se ei ole kaikki mahdollinen joka tuntuu itsestä kummalliselta, vaaralliselta tai ilkeältä. Trollaaja on ihminen, jolla on niin sanotusti epäaito lähtökohta eli hän useimmiten tekee jotain saadakseen vastapuolessa reaktion. Kukaan ei ole trolli jatkuvasti, ainoastaan kun hän trollaa, hän on trolli. Sitten on trollitunnuksia, joilla trollataan mutta silloinkin ihminen on ihminen silloin kun hän ei trollaa. LAKKAA SANOMASTA KAIKKEA TROLLAAMISEKSI.

Toisekseen mielensäpahoittaminen ja mielensäpahoittaja on termi, joka on äärimmäisen haitallinen keskustelussa. Jos ihmisellä on paha mieli, anna hänellä olla paha mieli ilman, että typistät hänen tunteensa tarpeettomiksi. Mikä oikeus sinulla on ottaa toisen oikeudesta tuntea? Mielensäpahoittaja-termin viljely on niin yleistä, että laskisin sen henkiseksi väkivallaksi ennemmin kuin kuvaavaksi termiksi jonkun toiminnasta. Jos sinulla tulee mieleen sanoa toista mielensäpahoittajaksi, mene itseesi. Sama pätee myös hernekommentteihin. 

Kolmanneksi, uhriutuja ja uhriutuminen on myös niin harvinainen ilmiö että kuka tahansa ei ole uhriutuja. Lue yllä oleva kappale ja mene itseesi. Saa myös hävetä, jos käytät näitä sanoja usein.

Keskusteleminen on sitä, että yksi puhuu ja toinen kuuntelee. Siis kuulee, mitä se toinen puhuu. Sitten kun lakataan puhumasta, voi kuuntelija vastata. Ja silloin vastavuoroisesti juuri puhunut kuuntelee JA KUULEE. Ei vähättele, ei nimittele, ei naureskele tai heitä jotain kukkasista ja rakkaudesta perään. Jos et osaa ottaa osaa keskusteluun, älä ota. 

Lisäksi keskusteluun kuuluu tämän lisäksi niinkin uusi käsite kuin ajatteleminen. Voit ajatella mitä toinen sanoo. Yrittää nähdä miksi hän sanoo, mitä hän sanoo omaan tilanteensa nähden ja mitkä ovat hänen syynsä sanoa. Voit ihan kysyäkin, jos et ymmärrä, eikä se vaadi mitään trolliksi nimittämistä tai muuta vähättelemistä. Tässä kohdassa myös suurin osa väestä kommentoi jotain, joka on päivänselvää ja varsinkin näin kyllästyneen sometyypin silmissä se on äärimmäisen rasittavaa. Kyllä, minä ymmärrän, Tiedän nämä asiat, jos ihmettelisin, kysyisin. Jälleen painotan sitä että ajattele mitä sanotaan ja miksi. Älä oleta. Älä arvaa.

Tunnustan, olen sosiaalisen median konkari ja tuntikausia somessa päivittäin, minun kommenttejani ja pitkäpinnaisuuttani on kehuttu mutta se on nyt todella vähissä. Olen väsynyt niihin jankkaamisiin, olettamisiin, arvailuihin, urpoiluihin ja epäoleellisuuksiin takertumisiin. 

Paras tapa parantaa keskustelua, on kuunnella itseään. Näin viestintäihmisenä huomaan olleeni tässä kirjoituksessa suhteellisen ärsyyntynyt, sarkastinen, kyyninen ja epäkunnioittava. 

Tällä kertaa annan itseni ollakin.