Varpaat ja ihminen

Lähdin tässä  matkaan ja juuri ennen lähtöä luin oman päivitykseni kahden vuoden takaa jossa kuvasin uupumistani traumatisoivaan työhön sekä sitä miten minut oli herättänyt se aamu kun pää punaisena kiljuin kaksivuotiaalleni siitä ettei hän osaa pukea kenkiään. Se hetki muutti suuntaa, se ja puolisoni joka totesi että minusta oli tullut ilkeä. Vaikka rakastinkin työtäni moderaattorina, se rakasti minua ja perhettäni hengiltä. Jonkin oli muututtava. 

Siispä lähdin omalle tielleni, tyhjän päälle. Toipumiseni alkoi jo aiemmin, mutta en koe vieläkään olevani sama henkilö kuin ennen. Ja toisaalta, se on hyvä juttu. Koska olen nykyään paljon enemmän. Nelinkertaisesti enemmän. 

Oman päivitykseni lisäksi luin jutun Jani Toivolan uupumistarinasta, hänen herätyksensä oli identtinen omani kanssa. Osasin hyvin ymmärtää tilannetta ja riemuitsin siitä miten hän oli päässyt jo takaisin arkeensa, minä en ole niin onnekas ja toisaalta taas, olen kenties onnekkaampi sillä tällä hetkellä elän vapaammin. Minulla ei ole sitä hyvän elämän projektiota joka ylleni on heitetty jo lapsena, enkä ole se onnettomana onnellisuuteen taisteleva ihmisraakile mikä olin. Nyt teen asioita intohimosta, pelosta, surusta, rakkaudesta, myötätunnosta. Tartun kaikkiin tilaisuuksiin ja luovun herkemmin niistä jotka koen liian kuormittaviksi. 

Näistä ajatuksista inspiroituneena kirjoitin ylös tuntemuksiani. Olkoon tämä omistettu kaikille eksyneille, uupuneille ja omaa tietään kulkeville. 

 

  Mitä tunnen juuri nyt?

Sydän kurkkii kurkussa, rintakehässä lepattaa, vatsaa kuristaa ja sormissa tuntuu verenkierto.

Sijaitsen jossain normaalin ajan ulkopuolella, hermostuksen tuulenpyörteissä, onnellisuuden tanssissa pelon kanssa.

Ne tanssivat tangoa, ruusuja ilmassa, helmat hulmuten, vuorotellen irvistellen, hymyillen.

Tuntuu että olen jäänyt junasta, seison kaukana takana, huidon ja huudan.

Kukaan ei kuule.

Kukaan ei näe.

 

Tunnen jalkani maata vasten, ne kiljuvat minua juoksemaan.

Mutta se ei tunnu oikealta.

Seison tässä, olen tukevasti pystyssä.

En ole siellä missä oletin olevani, missä minun vaadittiin olevan, mutta olen tässä missä olen.

Minä olen oikeassa paikassa, olen siinä missä minun pitääkin.


Sillä elämä ei ole sitä että tekee tehtävänsä ajallaan, se ei koostu täytetyistä ennustuksista ja odotuksista. Sen paremmuutta ei lasketa tavoitetuista unelmista.

Elämä on siinä missä sinä ja varpaasi sijaitsevat. Unelmat ovat niitä joihin päädytään ja jotka ovat johtaneet sinut toivetta pidemmälle.

 

Joskus elämä sijaitsee muhkuraisilla kaduilla, kovilla patjoilla, ohuiden peittojen alla.

Joskus elämä on sitä, että huutaa raivosta, tekee virheitä, katuu ikuisesti.

Se on rumia ajatuksia, arpia ja kudosta, hapuilua ja eksymistä. Loputonta itkemistä.


Olen jäänyt taakse, katselen lumen pöllyämistä iäisyyden rajalla.

Hengitän.

Annan sydämeni lyödä.


Kääntyessäni takaisin johdan luokse tulevien armeijaa, tartun heidän hapuileviin sormiinsa, tavoittelen heidän katsettaan.


Me olemme tässä, ihmiset ja varpaat yhdessä.

Odottamatta ja hiljaa, kuljemme yhdessä sinne minne muut eivät menisi.

Ajatuksia häpeästä

Häpeä on jotain, josta tiedän paljon. Häpeän jatkuvasti. Häpeän asioita joita olen tehnyt, joita en ole tehnyt, joissa olen ollut mukana tai joihin olisin voinut päästä jos olisin ollut urheampi. Häpeän olemustani, häpeän ajatuksiani, häpeän olemattomuuttani, ääntäni, äänettömyyttäni. Häpeän erityisesti häpeääni. Elän häpeän keskellä, taistellen sitä vastaan niin omassa kuin muidenkin elämässä, minulle hengittäminen on osa sitä uskaltamista, jonka muut ottavat itsestäänselvyytenä. 

Read More

Mitä kynttiläni ajattelee minusta?

Tänä vuonna Joukaelunteri kertoo tarinan perheestä, joka odottaa joulua mutta vaikka kuinka alunperin halusin, se ei tule olemaan perinteinen kerrottu tarina juonenkäänteineen, sadullisine elementteineen ja hersyvine dialogeineen. Se tulee olemaan tarina perheestä perhettä ympäröivien esineiden, käsitteiden ja teemojen silmin.

Read More

Paksuvitsit ja niiden tahaton tuho

Sain kuulla tässä, että MTV:n aamutelevisiossa naureskeltiin sille mitä kävisi jos lihava ihminen maksaisikin karjalanpiirakoistaan painon perusteella. Kuulemma voisi piirakat jäädä kauppaan jos laskuksi tulisikin 1000€. Tästä ymmärrettävästi monikin ihminen pahastui ja antoi palautetta että vitsejä voi laukoa asiallisemminkin ja kas, kun palautteeseen vastattiin muun muassa pahoittelemalla että joku on pahoittanut mielensä. Päätin sitten itse laittaa Huomenta Suomelle palautetta siitä, mitä mieltä minä olen.

Read More

Lihavuus on oire, ei sairaus

Lihavuus ei ole syy, se on seuraus. Ihminen voi olla lihava tuhannesta muusta syystä kuin siitä, että hän on syönyt liikaa tai istunut liian paljon. Kun ihminen tapaa toisen ja alkaa tätä moralisoida kertyneestä painosta ja laiskuudesta, on moralisoija usein laiskempi kuin kilojaan kantava ihminen. Hän olettaa tietävänsä enemmän, hän olettaa olevansa oikeassa koska ei ole ylipainoinen. Hän olettaa kaikenlaista ilman minkäänlaista ymmärrystä siitä syystä miksi jollakin on ylipainoa ja mikä tärkeintä, hän olettaa että ihmisen kuuluu olla laiha.

Read More

Rohkeus syntyy pelosta

En ole mielestäni mitenkään erityisen rohkea, pelkään jatkuvasti kaikkea, häpeän edelleenkin asioita, olen heikko ja hermostunut ihmisraakile. Koko blogini perustuu ajatuksille, jotka kumpuavat epäonnistumisista, peloista, kaatumisista, arkailuista, häpeästä ja syyllisyydestä. Olen tässä tilanteessa siksi, että en ole kyennyt olemaan hyvä ja loistava ja täydellinen. Olen arka ja epävarma, introvertti joka kavahtaa tervehdyksiä ja ihminen, joka yrittää vaan kasvaa ulkokuorestaan huolimatta.

Read More

Ajatus eilisen pohdinnoista

Lapset eivät kaatuessaan loukkaa itseään koska ovat niin varomattomia ja rentoja. He vain kaatuvat. Aikuiset sen sijaan jännittyvät, työntävät kätensä vastaan ja kääntävät jalkansa alle. Meiltä aikuisilta murtuu mieli ja jäsenet pelkästään jo senkin vuoksi, että yritämme niin kovasti välttää maailman kolhuja. Ehkä meidän pitäisi oppia rentoutumaan, hellittämään ja hoitamaan vasta syntynyttä mustelmaa, eikä niinkään varautua siihen hetkeen kun sattuu sillä meitä kaikkia sattuu joskus. 

Read More