All in tunneäly
Tässä päästäänkin asian juureen: vitsi on jokin elementti, joka tuottaa huvitusta. Jos heität keskustelun keskelle "käynpäs hakemassa popparini" ja sen tutun Thriller-kuvan jossa Michael Jackson syö poppareita, se ei naurata riidan osapuolia. Se vitsi ei ole suunnattu heille, vaan naureskelijalle sekä toisille samanlaisille naureskelijoille. Se kuva ei ole harmiton hassuttelu, vaan itse asiassa keskustelun tosissaan ottavia osapuolia halventava heitto. Ongelmallista tässä tilanteessa on se, että popparikuva vie keskustelijoiden uskottavuudesta, heidän asiansa ja kokemuksensa tärkeydestä sekä viestittää että heidän kantansa on naurettava. Popparikuva ei ole neutraali elementti tai yleinen sarkastinen huomio keskustelun absurdiudesta vaan se voidaan kokea myös provokaationa. Se voi itse asiassa lietsoa keskustelua edemmäs, absurdimmaksi ja huonommaksi.
Vanhan lapsuudenkodin täydet kaapit, vanhat purkit ja merkitykselliset merkityksettömät asiat pakataan laatikoihin. Emme voi luopua siitä pannunalusesta jonka joku pieni on mosaiikkilaatoista koulussa tehnyt, vaikka syömme nykyään aina ulkona. Emme voi heittää pois viininpunaista vilttiä, joka haisi jo lapsena ummehtuneelle ja jonka vuosikausia porottanut aurinko on haalistanut lannistuneen persikan väriseksi. Löytäessä villasukan, tulvii mieleen muistot kuinka ne puettiin flunssaisille jalkaan vaikka olivatkin niin suuret että ylsivät aina reiteen asti. Villasukasta puuttuu pari ja kantapäätä on järsinyt joku, silti rintaa painaa ajatus, että se katoaisi maailmasta.
Älä tyydy kehumaan lastasi pelkästään oman kokemuksesi kautta. Älä sano hänelle että "minä olen ylpeä sinusta" tai "minun mielestäni sinä olet" vaan sano hänelle mielipiteesi vahvistukseksi "voit olla ylpeä itsestäsi", "huomaathan, kuinka sinä olet". Auta häntä etsimään itse se hienous itsessään, anna hänelle taito huomata itsessään hienot ominaisuudet ja korosta sitä, kuinka hänen tulisi kokea tilanne itse positiivisena. Anna lapsellesi kyky kokea maailma henkilökohtaisesti oman onnistumisen kautta ilman, että onnistumisen tunne on sidottu toisen mielipiteeseen.
Minä vihasin kesää. Vihaan varmaan vieläkin vähän, sillä vastoin kaikkia luuloja rasva ei toimi pelkkänä lihavanlämmittäjänä. Rasva varastoi lämpöä tai kylmyyttä. Jos rasva kylmenee, sillä kestää pitkään lämmetä ja jos se kesällä pääsee lämpenemään, tuntuu siltä kuin istuisi esilämmitetyssä saunassa viikkoja putkeen. Rasva ei siis auta, vaan haittaa, varsinkin kesällä. Lisäksi minulla rasva on kertynyt käsivarsiin ja tästä syystä en ole käyttänyt lyhythihaisia paitoja ja vaatteita sitten ala-asteen. Ei se välttämättä että itse vihaisin käsivarsieni näkemistä, vaan itsetuntoni ei aina kestä sitä, että joku jää niitä kauhistelemaan joko tuijottamalla tai huutelemalla. Joten valitsen mielenrauhan ja istun varjossa neuletakki päällä.
Pelaamisen tiivistäminen merkityksettömäksi toiminnaksi on paitsi vaarallista, myös ennakkoluuloista. Nykypelaamisen merkityksen mitätöinti on suoraan pois lastemme tulevaisuudesta sekä heidän mahdollisuuksistaan pärjätä maailmassa. Pelaaminen ei ole pelkkää viihdettä, eikä kokonaisen maailman huomiotta jättäminen pelkkien oletusten perusteella ole reilua jälkipolville.
Jos oikeasti haluamme muuttaa maailmaa, meidän on otettava molemmat tunteet, meidän on omaksuttava vastuu negatiivisista ja positiivisista tunteistamme, tunnettava ja omistettava ne. Meidän on tunnettava miltä ne tuntuvat, tunnistettava mistä ne tulevat ja huomattava ne muissa.