Onnellisuuden myytti

Viime vuosina on kasvavassa määrin puhuttu onnellisuuteen pyrkimisen mielettömyydestä. Ilmeisesti etenkin vanhempi sukupolvi ihmettelee sitä miten nuorukaiset pyrkivät onnellisuuteen kaiken keskellä ja se selittää vuorostaan sitä miksi ihmiset ovat niin masentuneita. Sinänsä ajatus ei ole mitenkään höhlä, jatkuva onnellisuuteen pyrkiminen yksipuolistaa elämää ja on ihmisen tunnekirjolle luonnoton tila. Mikäli ihminen pyrkii pelkkään onnen tilaan, hän ei lopulta osaa tyytyä mihinkään. Ehkä tämä on jokin yleinen ongelma, ehkä olen itse sitä jurotusmyönteistä sukupolvea enkä tajua mitään. Ehkä olenkin vanha kääkkä tietämättäni.

Mutta toisaalta häiritsee se ajatus, että onneen pyrkiminen olisi ongelma. En suostu hyväksymään sitä, sillä ajatus onnellisesta elämästä on ajanut ihan jokaista ihmiskunnan sivistynyttä yhteisöä eteenpäin aina alkulimasta tähän päivään. Kaikki mitä on saavutettu, mukaan lukien pahat asiat, on tavoitettu tavoittelun tarpeen vuoksi. Koska etsimme parempaa, toivomme ihanampaa, tavoittelemme onnea.

Näin ollen olemme jumissa. Onko onnen tavoittelu hyvä vai huono asia? Minä olen pohtinut tätä ja päätynyt siihen johtopäätökseen, että katsomme asiaa liian lähelle. Tämä on yleinen ongelma ihmisten joukossa, katsomme asiaa liian pintapuolisesti. Esimerkiksi lihavat ovat lihavia ja koska syövät, ovat syöneet itsensä lihaviksi vaikka ihon alla pulputtaa luonnon mestariteos monimuotoisena solukoneistona miljoonine yhteisvaikutuksineen. Näemme kuinka pahaa tehnyt ihminen on paha, vaikka tämä olisi koko elämänsä siihen asti ja jopa tekonsa aikana pyrkinyt tekemään ainoastaan hyviä asioita. Siitä huolimatta katsomme pintaa ja uskomme sen paikkansapitävyyteen. Tämän uskon vaikuttavan myös onnellisuuden ongelmallisuuteen, mietimme onnellisuutta muuttumattomana vakiona joka joko on tai ei ole, emmekä tutki sitä mitä onnellisuus todellisuudessa on.

Ihminen joka on onnellinen, luetaan tässä yhteiskunnassa kauniiksi, rikkaaksi ja rakastetuksi. Nämä ominaisuudet sisältävät muita ihailtuja piirteitä kuten laihemman kehon, terveyden, nuoruuden, vallan, itsevarmuuden, älyn ja suosion. Onnellisuuteen kuuluu sellaisia absurdeja yhtälöitä kuten rentoutunut tehokkuus tai meditointi-inspiraatio. Rentoutunut suorittaja juoksee maratonin hymy huulillaan vain päätyäkseen maaliviivan yli yhtä energisenä kuin olisi juuri nukkunut pitkät päiväunet, ja meditaatiossa inspiroitunut ihminen onnistuu etsimään täysin ajatuksettoman tilan josta löytää elämänsä suurimpia inspiraatioita. Vaikka näissä esimerkeissä on totuuden siemen, ne silti sekoittavat perinteisen levon ja tehokkuuden ajatusta. Onnellisuudesta tulee jokin käsite, johon tulee yltää sen sijaan että päätyisi siihen tilaan. Se on määre, jolla on mitat sen sijaan, että ihminen osaisi tunnistaa onnen tunteita ja rentoutuessaan löytää niitä. Onnellisuudesta tulee maali jota kohti juostaan eikä se enää ole luonnollinen osa elämää, kuten ennen. Ei ihmekään, että onnellisuudesta tulee myrkkyä, jos sen käsite on jo näin kieroutunut.

Onnellisuus on tunne, joka kumpuaa useasta yhtä aikaa vaikuttavasta tunteesta. Se on hetki, eikä olotila. Onnellisuutta ei voi saavuttaa ikuisesti, eikä siihen tule pyrkiäkään. Jos elät onnellista elämää, se ei tarkoita että olet jatkuvalla syötöllä onnellinen. Itse asiassa jos olet aina onnellinen, olet luultavasti masentunut ja taitava peittämään tunteet. Onnellisena elänyt nimittäin kykenee kohtaamaan myös ne epäonnelliset hetket elämässä.

Onnellisuuden tavoittelua en kieltäisi keneltäkään, se on ihana, tervehdyttävä asia josta tulee pitää kiinni. Mieti sen sijaan mitä pidät onnellisuutena? Onko se esimerkiksi mahdollisuus matkustaa? Miten olisit onnellinen ilman noita matkoja? Entä onko se oma työ tai talo? Pystytkö kuvittelemaan tilanteen jossa voisit olla onnellinen ilman näitä tekijöitä? Onko se oma perhe, ystävät tai lemmikit? Minkälaisissa hetkissä olet onnellinen ilman näitä tekijöitä?

Mieti omaa käsitystäsi onnellisuudesta ja pyri miettimään onnellisuutta ohimenevinä tunteina, sellaisina joihin ei vaikuta ulkoiset asiat vaan sisäinen tunne. Muistele menneitä hetkiä ja sen sijaan että miettisit tilannetta jossa olet, ihmistä jonka seurassa olet tai asiaa joka tapahtuu ympärilläsi, ajattele sitä miten ihanalta se sinusta tuntuu. Jos koet iloista kutkutusta kun kiskot villasukkaa kylmien varpaittesi ympärille, keskity siihen miten onnellisia varpaasi nyt ovat. Miten hyvältä sinusta tuntuu. Keskity niihin onnellisuuden tunteisiin, eikä määreisiin joiden mukaan niitä saavutetaan. Keskity omaan ytimeesi ja sieltä pulppuaviin ilon tunteisiin, niin oivallat että sinulla on kyky olla onnellinen pelkästään olemalla läsnä itsessäsi.

En muista koskaan olleeni niin onnellinen kuin sinä ohikiitävänä hetkenä, kun pitkän luisteluillan päätteeksi vihdoin sain kohmeiset ja puutuneet jalkani vapautettua luistimista. Sellainen onnellisuus on meille kaikille tavoittelun arvoista. Se on todellista onnea, eikä se vaadi muuta kuin katseen suuntaamisen ulkopuolelta sisään päin.

Älä kysy itseltäsi “mikä näistä tekee minut onnelliseksi” vaan kysy mistä voisit kokea iloa ja onnea juuri nyt. Onnellisuutta ei mitata asian vaan tunteen koossa.