Ihmistä liikuttaa halu edetä, ei mahdollisuus liikkua

Tänään on julkistettu tulokset tutkimuksesta, jonka mukaan "liikunta parantaa lasten koulumenestystä ja lisää koulutusvuosia". Oppi-ihmiset hierovat käsiään myhäillen, kun selvästikin ratkaisu kaikkiin ongelmiin on liikunnan lisääminen. 

Tutkimuksen mukaan paljon liikkuvien lasten peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo oli puoli numeroa korkeampi kuin vähän liikkuvien. Lisäksi paljon liikkuvat kouluttautuivat kaikkiaan keskimäärin noin vuoden pidempään kuin vähän liikkuvat.

– Havaitsimme, että liikunta-aktiivisuuden lisääminen 12-vuotiaasta 15-vuotiaaksi näkyi myönteisesti sekä koulumenestyksessä että koulutusvuosien määrässä, kertoo tutkija Jaana Kari LIKES-tutkimuskeskuksesta.

Puoli numeroa ei välttämättä tunnu suurelta erolta, mutta keskiarvotasolla se saattaa ratkaista peruskoulun jälkeisen kouluttautumisen uran.

Tutustu YLE:n uutiseen aiheesta

Lyhyen oppimäärän päättely on siis se, että liikunta auttaa lapsia menestymään. Tämä pitää sen suhteen paikkansa sillä keho kaipaa liikettä ja hyvinvoiva keho pystyy suoriutumaan paremmin niin henkisistä kuin fyysisistä vaatimuksista, liikunta auttaa niin ruoansulatusta, ruokahalua ja unta. Kaikki nämä ovat tärkeitä osa-alueita ihmiselle, joka pyrkii eteenpäin ja kehittymään.

Kuitenkin on laiska oletus väittää että liikunta juuri on syynä menestykselle. Koomapotilas ei parane fysioterapialla, eikä masentunut ihminen ole maagisesti iloinen kävelyretkelle lähdettyään. Liikunta ei myöskään yhtenä tiettynä yleistettynä toimena ole oikea valinta, sillä on nimittäin väliä mitä ihminen tekee, miten paljon ja missä, millä tavalla ja niin edelleen.

Ensiksi haluan todeta että ehdottomasti nuorille pitäisi lisätä liikuntapaikkoja. Enemmän skeitti- ja parkourpaikkoja, turvallisia puistoja ja haasteellisia kiipeilyhässäköitä joka nurkalle. Maaleja, koreja, keppejä, palloja, naruja, maahan maalattuja hyppyruutuja ei koskaan ole liikaa. Niitä tulisi lisätä paljon ja antaa niiden käyttö vapaasti nuorille, jopa kaljoittelevat nuoret tykkäävät kiipeillä puistoihin rakennetuissa telineissä.

Mutta ihmistä ei saa liikkumaan vain siksi, että jossain avautuu mahdollisuus. Liikunta ei myöskään tee ihmisestä iloista, ellei se ole juuri tälle ihmiselle sopivaa, mielekästä tekemistä. Introvertti kärsii joukkuelajeista, ekstrovertti pyyhkii yksin salilla hien mukana kyyneleitä. Sosiaalisuus on toisille elinehto tekemisessä ja toiset taas eivät näe muita suorittaessaan. Jos joskus olet sattunut kulkemaan pukuhuoneeseen ja kuullut saunasta laulua, siellä on ollut todennäköisesti onnellinen introvertti. 

Liikunta auttaa ihmistä menestymään mutta menestys ei tule koetuloksista vaan motivaatiosta opiskella. Aivan samalla tavalla liikunnan ilo ei tule maratonista vaan motivaatiosta kokeilla, tehdä ja yrittää. Meidän tulisi antaa lapsille enemmän mahdollisuuksia motivoitua, eikä sortua keräämään juhlapuvussa lillukanvarsia iänikuisen "liikunta on niin upeaa"-mantran keskellä. Liikunta on upeaa silloin, kun se edustaa ihmisen vapautta liikkua, tehdä, ylittää itsensä. Silloin, kun liikunta tukee sitä menestystä eikä esiinny sen syynä.

Puoli numeroa on suuri juttu ihmiselle, joka tekee jatkuvasti parhaansa. Missä vaiheessa ymmärtäisimme arvostaa sitä mitä lapset tuntevat liikkuessaan sen sijaan, että laskemme heidän askeliaan?

Minä en usko tähän liikuntaväittämään. Uskon siihen, mitä ihminen tuntee hypätessään, juostessaan, nauraessaan yksin tai yhdessä kavereiden kanssa. 

Pyydän, nähkää se aie, älkää liikettä. Tuettu aikomus on se, mikä saa lapset menestymään.