Lihavalle nauraminenko viihdettä?

Kansallisbaletti esittää näin joulun alla Tuhkimon ja kuten aina tarinassa, ne ilkeät siskopuolet ovat ilkeitä paitsi toimiensa tai valintojensa vuoksi, myös siksi miltä he näyttävät. Itse asiassa aina kun törmätään tilanteeseen jossa annetaan mahdollisuus löytää hyvä tai viaton sekä ilkeä tai tietämätön, yhdistyy ihmisluonne kauneuteen. Kauneus tarkoittaa siis paitsi vahvasti ulosrajaavia (vaikkakin kulttuurisidonnaisia) stereotypioita liittyen kasvoihin, vaatteisiin, ääneen, käytökseen ja kehon muotoon. Tämän vuoksi on täysin loogista, että Tuhkimon ilkeä siskopuoli, jonka käytös kehystää äitipuolen kateutta ja väkivallan käyttöä lapsipuoltaan kohtaan, on ruma ja lihava. Ja koska ollaan lihavia, se tarkoittaa että ollaan kömpelöitä, syödään enemmän kuin ihmisen on mahdollista ja pelkästään herkkuja. Siinä missä 1800-luvun maailmassa herkuttelu oli etuoikeus ja ylellisyyden symboli, on Tuhkimon tarinassa vallanhimoisesta äidistä tyttärineen muunnettu nykyaikaan sopiva tyhmä sekä tietämätön ihminen jonka perusolemus on otettu pois yhteiskuntakritiikin piiristä ja laskettu jalkoihimme halveksuttavaksi. 

Lihavan siskopuolen kohtelu on viime aikoina herättänyt huomiota, on paheksuttu sitä tapaa miten lihavuus tuntuu olevan hahmon merkittävin luonteenpiirre (huomaa, ettei kyseessä ole luonteenpiirre) ja miten ilkeyttä alleviivataan rumuudella, jota taas alleviivataan lihavuudella. Esitys siis kertoo kaikille sitä katsomaan tulleille, miten rumat ihmiset ovat oikeasti ilkeitä eivätkä ansaitse minkäänlaista kunnioitusta, oikeuksia tai hyväksyntää. Ihmiset istuvat katsomossa hirnuen sille surkealle ilkiölihavalle, joka ahtaa napaansa roskaa, kompuroi ja on niin monella eri tavalla vääränlainen, epäpätevä tai vastenmielinen ihminen. Tätä ajatusta ei kovinkaan moni osaa kritisoida koska sama ajatus on istuu täysin luontevasti yhteiskuntarakenteissamme. Meille on luontevaa määrittää ihmisen luonnetta ulkomuodon mukaan, kuten myös olettaa että jokainen meistä haluaa pyrkiä yleisesti hyväksyttyyn muotoon.

Tuhkimon siskosten tapauksessa Kansallisbaletin taiteellinen johtaja ei sinänsä näe kehonkuvissa ongelmaa, siskokset kun on kuvattu kahdessa 1940-luvulla yleisesti epäsuositussa kehonmuodossa: laiheliinina ja pullukkana. Hahmot on kirjoitettu hauskoiksi ja niiden on tarkoitus viihdyttää. Siteerattu taiteellinen johtaja ei tunnu näkevän ongelmaa lihavan tytön pilkkaamisessa kun kerran laihat tytöt eivät ole nostaneet metakkaa laihojen pilkkaamisesta. Tilanne ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, eikä kyseessä ole yksittäinen mielensä pahoittanut pullukka. Ajatellaan asiaa toiselta kantilta.

Meillä on siis käsissämme teos jossa on 1940-luvulla vallinneita käsityksiä. Kuitenkin vielä 2018, yli 70 vuotta myöhemmin, meillä edelleen pilkataan niin laiheliineja kuin pullukoita. Yhteiskuntamme edelleen on täynnä samanlaista kuvausta ja samanlaisia viihdehahmoja, koska yhteiskuntana meidän mielestämme kyseiset ihmiset ovat edelleen vääränlaisia. Etenkin lihavia ihmisiä syrjitään, haukutaan ja ilkutaan ihan joka puolella myös esityksen ulkopuolella ja kuten kaikki koulukiusaajat tietävät, kaikki on vaan hauskanpitoa. 

Kyse on siis klassikkoteoksesta sinänsä ja sitä esitetään nytkin alkuperäiselle esitykselle uskollisena. On kyseenalaistettu tarve muuttaa Person hahmon sisimmäistä olemusta, sillä kyse on osin historiallisesta teoksesta, jolla on oma merkityksensä taiteen maailmassa. Eihän Mona Lisaakaan muuteta jälkikäteen. Kuitenkin ihmiset jotka menevät katsomaan esitystä jossa nauretaan tummaihoisille, eivät tee sitä viihteen nimissä vaan tietoisina teoksen ongelmallisuudesta. Teokset, joissa huudetaan julkean seksistisiä ja alentavia repliikkejä, nykyaikaistetaan tai niiden sisältö kuvataan aikuisille sopivaksi. Kuitenkin Tuhkimo on historiallinen teos täynnä näennäisesti vanhentunutta retoriikkaa jota on käynyt katsomassa jo 20 000 ihmistä, näistä suuri osa lapsia. Tuhkimo on teos, jossa lapsille opetetaan kuinka ihmistä voi kiusata, piinata ja vihata ulkonäön perusteella. 

Ja se, että Tuhkimoa edelleen esitetään sellaisenaan lapsille ihastuttavana viihteenä, on syy siihen miksi teos itsessään vanhenee mutta sen sisällön ihmiskuva ei.