Lapsena joulut ovat maagisia lahjasuihkuja herkkuineen, sitä ikään kuin siirtyi kynttilöiden verhoamaan valohuntuun, makasi lattialla tuijottaen kuusta valoineen, tarpoi ulkona umpihangessa ja etsi tonttuja. Lapsena maailma täyttyi lauluista, tuoksuista, maistelusta ja pehmeistä vilteistä, jokainen herätty aamu oli toista jännittävämpi ja iltaisin innosteltiin väheneviä päiviä. Muistan kuinka isällä oli pieni tonttusoittorasia, muistan lempitonttulakkini jossa oli Tervaleijonan logo, äidin itse maalaamat tonttujouluverhot, mummun esiliinassaan keittiössä ja suuren ässäkeksi-mysteerin, jonka loppuatkaisu vei person pikkuveljen jäljille.

Lapsuuden joulut muuttuvat aikuistumisen myötä, niistä tulee erilaisia jo tottuessa, sitä vakiintuu väreihin ja kyllästyy valoihin, kahdennenkymmenennen joulun kohdalla tortut eivät enää maistu yhtä lailla ja aikuinen huomaa asioita, joita lapsi on jättänyt näkemättä. Toisilla ei ole edes välttämättä muistoja sellaisista pullantuoksuisista jouluista kuin yllä kuvaamani, toiset kokevat joulun raskaana muistutuksena joka palaa vuosittain takaisin.  

Kaikki meistä tietävät sen joulun millainen joulun pitäisi olla, mutta osalle meistä joulu on jotain muuta. Osalle meistä joulu on pettymyksiä, hiipuvia odotuksia ja tuskallista velvoitetta. Osa meistä murtuu stressin alla, osa tuntee joutuneensa vangiksi, osalla pelko kasvaa jokaisen avatun luukun myötä. Kaikki meistä tietävät mitä sen pitäisi olla, mutta moni yrittää jopa tietoisesti välttää myöntämästä sitä mitä se todella on. Ehkä sen pitäisi-kuvan ylläpitäminen pitää myös toivoa yllä, että joulu jonakin päivänä olisi mitä sen pitäisi.

Aikuiseksi kasvaminen aiheuttaa kuitenkin sen että huolimatta siitä mitä joulu oli, se on nykyään jotain muuta. Joulun stressi on läsnä sen luonteesta huolimatta, pettymyksiä tulee sitä enemmän kuin niitä yrittää välttää ja maagisuus ei tunnu aivan yhtä maagiselta. Kadonneet piparikuormat eivät ole jännittäviä mysteerejä vaan turhaa työtä ja hukkaan heitettyjä materiaaleja. Aikuisena meidän on määritettävä joulumme uudelleen, jos vain pääsemme yli siitä mitä sen pitäisi olla. 

Mitä jos tänä jouluna suhtautuisit tulevaan juhlaan sinä minkälaisena se olisi, ei mitä sen pitäisi olla? Mitä jos tänä vuonna joulun ydin ei ole lapsuuden vaan aikuisuuden muistoissa? Mitä jos etsisit tietäsi hiukan kohti lapsekkuutta itsessäsi ja pois päin odotuksistasi, täyttäisit joulusi oikeasti hauskoilla asioilla sen sijaan, että käytät energiaa asioihin joiden pitäisi olla hauskoja?

Tänä jouluna juhlimme joulua sellaisena kuin se voi olla, ei sen mukaan mitä yleisen käsityksen mukaan sen pitäisi olla; sillä rehellisesti sanottuna, kuinka moni meistä oikeasti on koskaan elänyt sitä pitäisi-joulua? Lapsena koetut onnenhetket eivät ole tapahtuneet koska joulu oli mitä sen pitäisi olla, vaan siksi että lapsella ei ole valmista käsikirjoitusta päässään. Hän elää asioiden läpi sellaisina kuin ne on ilman, että määrittää niiden suhdetta etukäteen. 

Sulje silmäsi, hengähdä syvään ja mieti, mitä sinä haluaisit tehdä jos olisit lapsi.

Joskus piparitaikinan syöminen ihan sellaisenaan on parasta mitä ihminen voi itselleen tehdä.