Istuen pöytään hänen haaveensa repeävät

Mikään ei ole niin hellyttävää kuin nuori ihminen joka tuntee syvästi, mutta ei osaa ilmaista aivan samalla syvyydellä. Paljon olen harmitellut sitä etten ole pitänyt tallessa kirjoitelmiani, mutta onneksi minulla on aina tallessa tämä. Suuri, mahtava, hyvin kummallinen kuvaus jostakin, jonka tarina kertoo vähän muustakin kuin teini-iän ahdistuksesta. 

Tätä kirjoittaessani olen ollut hitusen alle neljäntoista.

Nauttikaa.

Yksin hän nyyhkii huoneessa, jonka hiljaisuuden rikkoo epätoivoinen itku.
— Saga 14v.
 

24.3.1994 

Pirren päivät

Se oli maanantai. Hän astui sängystä alas ja katsoi peiliin. Niin. Muuta ei näkynyt, kuin tavallinen nuori, jolla on finnejä niin, että kun niitä laskee, nukahtaa kesken laskujen. Tai niin ainakin hän sanoi. Niin sanoi se teini, joka oli lopen kyllästynyt elämäänsä. Teini, joka omisti nuo kasvot finneineen. Mutta kasvoilla oli myös nimi: Pirre.

Hän oli aloittanut päiväkirjan jonkun typerän psykiatrin käskystä. Jos kerran ihminen haluaa päättää päivänsä, kai hänellä on siihen oikeus. Pirre pudistaa päätään ja lysähtää tuolille, edelleen peiliin katsoen. Ensin äiti murtuu isän lähdöstä. Sitten hän löytää uuden joka juo, polttaa ja on itsekäs. Kaikkea mitä Pirre inhoaa. Ennen äiti ja hän olivat aina yhdessä. Nyt tuskin koskaan.

Hän vavahtuu säpsähtäen. Nousee ja pukee. Kaappaa reppunsa ja kissan ja porhaltaa alas sulkien oven perässään. Pöydällä hän kuvittelee olevan paahtoleipää, hunajaa ja kaakaota vain häntä varten. Istuen pöytään hänen haaveensa repeävät. Paahtoleivän tilalla on ranskanleipä, hunajaa ei ole ja kaakao on korvattu kahvilla. Kuullen naurua Pirre katsahtaa taakseen. Hänen äitinsä hiljenee Pirren nähdessään. Pirren silmät loistavat silkkaa vihaa miestä kohtaan, joka seisoo virnuillen äidin takana. Pirre nousee, harppoo ovelle ja jää oven rakoon miettimään, pitäisikö huikata hyvästit. Hän päättää jättää sen silleen, koska tämä Markkuhan voisi jopa luulla, että se olisi ollut hänellekin. Ovi vain kolahtaa Pirren lähtiessä.

Koulusta tullessaan Pirre juoksee suoraan huoneeseensa. Pian oven takana naukuu Murmeli, Pirren ainut kissa. Hän päästää sen sisään ja lukitsee oven. Pirre kääntyy pöytäänsä kohti, jonka päällä tämä Markun ostama päiväkirja odottaa. Sen kannet on tehty erivärisistä simpukoista. Sinisistä, punaisista ja merenvihreästä. Äidistä se oli oikein kaunis, mutta Pirre ei voi sietää sitä. Se ei voi koskaan olla kaunis hänen silmissään. Ei koskaan.

 
Pirre herää oudossa paikassa, mutta silti tutussa.
— Saga 14v.
 

Selatessaan sivuja, hänen mieleensä nousee muisto, joka kirvelee kuin suola haavan päällä. Hän näkee sielun silmin, kuinka veri purskahtaa sotkien kaikki.  Pirre näkee itsensä heittävän partakoneenterät roskikseen. Hän istuu ammeeseen heikentyen hetki hetkeltä. Kun hän oli menettämässä tajuntansa, Markku tuli sisään. Sekaisten muistojen jälkeen, kun terapeutti oli puhunut, Markku toi heille päiväkirjan Pirreä varten.

Yhtäkkiä Murmeli naukaisee riipaisevasti. Pirre säikähtää pahasti. Ensin hän katsoo kissaansa ja sitten oveen, jota joku hakkaa. Sitten koko huone alkaa pyöriä. Kissa huutaa kauhuissaan kun Pirre kaatuu lattialle, kuin kuollut. Kaikki pimenee, kuuluu vain jyskytys ja Murmelin epätoivoinen huuto...

Pirre herää oudossa paikassa, mutta silti tutussa. Hänen silmänsä sulkeutuvat kun hän miettii. Taas muisto purkautuu kahleistaan ja Pirre hyppää pystyyn. Hänen tekee mieli huutaa kovaa, mutta hän ei saakaan ääntä. Hän käy maata ja alkaa itkeä. Hänen kurkkunsa palaa. Yksin hän nyyhkii huoneessa, jonka hiljaisuuden rikkoo epätoivoinen itku.