Keskittymishäiriö, joka tulkittiin laiskuudeksi

Olen aina ollut tasainen seiskan oppilas. Olen mennyt kouluun urheilullisena ja intoa puhkuen, pureskeltu ja tullut ulos epävarmana, liikuntavastaisena, itsekriittisenä ja toiveikkaana. Koulu on opettanut minulle paljon, päällimmäisenä sen että yrittäminen ei riitä ja toisinaan selviytyminen vaatii valehtelemista. 

Kuljin elämäni läpi sumussa.
— Saga

Peruskoulu ei ole sinänsä tehnyt mitään väärää, se ei vaan ole nähnyt minua yksilönä vaan jonain, joka poikkeaa kaavasta. Tein hyvin keskimääräisiä tuloksia kun en yrittänyt erityisemmin ja kun yritin parantaa tulostani, sitä ei joko huomattu tai sitten numeroni laski. Päätin sitten ottaa sen keskimääräisen seiskan mahdollisimman pienellä yrittämisellä. Muuten keskitin voimani erinäisten tekosyiden keksimiseen jotta minun ei tarvitsisi osallistua yhtään enempää kuin pakollista. Olen istunut tunneilla tuntikausia joka vuosi ja odottanut, että olisi jotain tekemistä. Liikunta oli näistä pahin, sitä seistiin hiljaa jonottamassa ja odottamassa ja kun vihdoin sai tehdä jotain, se arvosteltiin kaikkein urheilullisimpien kanssaoppilaiden taitojen mukaan. Opin hyvin pian vihaamaan kaikkea mikä liittyi urheiluun, sitä harrastaviin ja sen tekemiseen.

Kuljin elämäni läpi sumussa. Aamulla herätessä nukutti, illalla valvottiin vaikka nukutti. Bussilla ajeltiin ylimääräisiä lenkkejä kun en pysynyt hereillä, kaupasta ostettiin lohturuokaa kun oli niin loputtoman uupunut olo. Elämä oli selviytymistä alusta loppuun. Joskus oli hyviä päiviä ja joskus huonoja, kuten kaikilla muillakin. Käsitin että kaikilla on tällainen elämä. Ehkä minä vain koen sen vahvemmin tai olen vaan valittajaihminen.

bokeh-2072271_1920.jpg

Jossain vaiheessa alettiin puhumaan ADHD-ihmisistä ja lapsista jotka ovat niin hirvittävän vilkkaita. Käytännössä pelkästään pojista. Pojista, jotka hyppivät sinne tänne. Ensimmäinen kosketukseni keskittymishäiriöihin taisikin olla televisiossa tarina, jossa äitiyteen uupunut mamma napsii poikiensa lääkkeitä ollakseen supertehokas. En olisi koskaan arvannut, että aihe koskettaa minua hyvin henkilökohtaisella tasolla.

Keskittymishäiriö kun on myyty sellaisena loputtomana energiavirtana, että ihmiset joilla on keskittymishäiriö ovat jotenkin energisiä ja liikkuvia. Minä olin hiljainen ja väsynyt. Että ihmiset joilla on keskittymishäiriö olisivat jotenkin sosiaalisia ja urheilullisia. Minä olin introvertti ja lokoisa. En arvannut, että kyvyttömyyteni ymmärtää lomakkeita, unohdella asioita, hukata juttuja, muistaa väärin yksityiskohtia, häseltää ja säätää sekä kokea ahdistusta hyvin herkästi ja jatkuvalla tasolla voisi mitenkään liittyä keskittymishäiriöön. Olin päinvastainen kuin nuo pop-kulttuurissa esitetyt vastakappaleet, olin tunnollinen ja hiljainen kiltti oppilas, joka yritti toistuvasti parhaansa ja epäonnekseen jäi aina vähän maalista. 

En arvannut, että kyvyttömyyteni ymmärtää lomakkeita, unohdella asioita, hukata juttuja, muistaa väärin yksityiskohtia, häseltää ja säätää sekä kokea ahdistusta hyvin herkästi ja jatkuvalla tasolla voisi mitenkään liittyä keskittymishäiriöön.
— Saga

Kohta kolme vuotta sitten menin työterveyteen kun perhepiirissä oli lopulta kolme hyvin vakavaa sairastapausta. Työ oli raskasta, arki oli raskasta, koin itseni masentuneeksi, itkuisaksi ja itsetuhoiseksi. Menin lääkäriin ja sanoin, että taidan olla masentunut. Lähdin tuolloin terapiakierrokselle joka jatkuu vielä tänäkin päivänä ja vuosi siitä päivästä minulle tehtiin keskittymishäiriötestejä. Sain korkeat pistemäärät älyn, muistin ja matemaattisen osaamisen tasolla, kuten myös ADD-todennäköisyyden suhteen. Vaikka keskittymishäiriöni oli lääkärin mukaan lievää, korkeat standardini tekivät siitä lamaannuttavan. Myöhemmin harmittaa ettei hahmotushäiriötä testattu samalla, sillä sillä on varmasti myös vaikutusta kokonaisuuteen. 

Olen siis vaativa ihminen, joka on onnistunut selviämään keskittymishäiriön kanssa niin, ettei sitä ole huomannut kukaan. Samaan aikaan olen kuvitellut olevani tyhmä ja hajamielinen joka ei vaan osaa vaikka yrittäisi. Olen ajatellut että kokemani hankaluudet johtuvat omista puutteistani tai luonteenpiirteistäni, ei hermostollisesta ongelmasta fyysisessä olemuksessani. Ei mikään ihme, että tsemppaaminen ja skarppaaminen ei ole tehonnut. Ei sitä kukaan tsemppaamalla saa murtunutta jalkaansakaan parantumaan siinä ja silloin.

Olen ajatellut että kokemani hankaluudet johtuvat omista puutteistani tai luonteenpiirteistäni, ei hermostollisesta ongelmasta fyysisessä olemuksessani. Ei mikään ihme, että tsemppaaminen ja skarppaaminen ei ole tehonnut.
— Saga

Sain lääkkeet, hain reseptin apteekista, istuin alas ja otin ensimmäisen pillerin. Muistan kuinka istuin penkillä katsomassa televisiota ja tarkkailin sitä miten lääke vaikuttaisi. Hermostuneen uteliaana meni noin tunti, kunnes vaikutus alkoi tuntua. Ensin tuntui kuin yläluomesta olisi karissut pois painoa. Silmät kirkastuivat. Päässä itsessään se tuntui kuin järvenpinta olisi seestynyt, kaikki hajanaiset solut ja palaset pääni sisällä olisivat sulkeneet suunsa, etsineet parinsa ja järjestäytyneet riviin. Ajatukset kulkivat vauhdikkaammin, kirkkaammin, selkeämmin sinne minne niiden piti mennä ja kaikki oli valoisampaa. 

Tiedät kai tunteen kun pitkän talven jälkeen aurinko paistaa ensimmäistä kertaa ikkunaan? Se miten kirkas ja virkistävä tunne se on? Ja kuinka upealta tuntuu avata ikkuna, pölyinen ja karmeihinsa juuttunut ikkuna, jolloin raikas, lämmin kevätilma pääsee sisään tunkkaiseen ja liikkumattomaan asuntoon, kutittelee ihoa ja aisteja? No siltä se tuntui minustakin. Sellaista se oli, kun ensimmäisen kerran ymmärsin, miltä elämän pitäisi tuntua. 

Että se kun on kurja päivä ei tarkoitakaan edellisiä kurjempaa päivää vaan päivää, joka on muista poiketen vähän kurjanlainen.