Ilmassa on hurjaa urheilumurhan tuntua
Kävin taannoin hakemassa itselleni salijäsenyyden sekä personal trainerin. Ensin haastattelija teki sen virheen että hän pyysi minua puhumaan ja hermostuneen supervuodatuksen jälkeen totesi että joo, aika paljon tietoa. Mutta mitä sitä voi odottaa, jos kysyy ruoka- ja liikuntatottumuksista, ne kun ovat tällaiselle mielen- ja kehonterveyskuntoutujalle oleellinen osa koko pakettia. Pakkohan minun on kertoa kehohistoriaani, liikuntaongelmistani, ruokavaikeuksistani ja siitä missä tilassa mielentilani on tällä hetkellä. En kertonut edes paljon, mutta vähästäkin tulee iso määrä kun on niin paljon tutkinut elämäänsä kuten minä.
"Meillä on tällainen 10 kerran paketti, miltäs kuulostaa?"
"No, tuota, itse asiassa.. Mikä on teidän pisin pakettinne?"
Nyt olen sitoutunut henkilökohtaiseen hyppyyttämiseen vuodeksi. Minimimäärä jos minulta kysytään, onhan tässä kyse omasta loppuelämästä. Suurin ongelma ylipäänsä kaikessa kehoon liittyvässä tavoitteellisuudessa on asettaa joku lopputulos ja parasta ennen -päivämäärä. Nyt mennään tällä, katsotaan sitten kun juhlitaan vuosipäivää.
Samalla viikolla menin ensimmäiseen PT-tapaamiseeni ja vaillinaisin välinein sekä myöhässä. Oikein sopivasti meni. Roudasin reppua mukana ja tein asioita se vieressä, hiljalleen ja tunteella. Hermostuneena pälätin väliajat, ehkä kompensoidakseni pelkojani. Tai välttääkseni niitä. Se on huono juttu, peloista ei koskaan pääse eroon ellei niitä kohtaa. Viivyttelyyn pitää kiinnittää huomiota. Pölähdin siis ovesta sisään tukka pystyssä leggingsit hyllyen ja eteeni asettautui minua lyhyempi nainen, jonka hartiat näyttivät joiltakin joilla on hampaat ja halu purra jos ei varo. Hieman kasvosokeana ihmisenä muistan tapaamani henkilöt liittämällä yhteen yksityiskohtia, tuntemuksiani sekä assosiaatioita esimerkiksi tilanteista. Hurja-Ruutin muistan hartioista, siitä että pää on vaalea eikä tumma ja silmistä, jotka näyttävät siltä kuin hän yrittäisi saada selkoa siitä mikä minä olen. Olen vähän sellainen kirjava tyyppi, jolla on taito esittäytyä yksinkertaisena, joten ei mikään ihme.
Tänään kävin toista kertaa Hurja-Ruutin ohjauksessa ja kas kun taas olikin pelottavia juttuja edessä. Laatikon päälle noustessa sain oikein taistella omia epäilyksiäni vastaan, mutta silti tein täydet sarjat ja vaikka se kuulostaa nyt näin omaankin korvaan niin itsestäänselvältä ja mitättömältä, tuolloin ajatus laatikon päälle nousemisesta vastasi samaa kuin kauhuelokuvan jäsentensahaamisdraama. Sitä kun on tällainen satakakskymppinen järkäle, alas tullaan lujaa. Nilkat naksuu ja jäsenet repeää hyvin herkästi. Ja sitten tuollainen fitti kaikkeen kykenevä käskee tekemään sellaisia asioita joita ei laske omiin kykyihinsä.
© Pixabay // skeeze
Tosiaan, ilmassa on hurjaa urheilumurhan tuntua. Miksi murhan? Noh, ensinnäkin minulla tulee olla raivokas läpipuskemisen asenne, jolla murhaan pelkoni, ennakkoluuloni ja väistelyni. Toisekseen, minun kehoni tulee tuntemaan jokaisen iskun ja vedon varsinkin pari päivää myöhemmin. Kolmanneksi, se rimmaa juhlan kanssa ja vastaa sitä kauhunsekaista tunnetta, jolla lähden viikottaiselle murhatunnilleni.
Minulla on takanani kolme erillistä PT-kokemusta, ensimmäisen tein sen jälkeen kun olin välilevytyrän sekä sen aiheuttaman hermovaurion vuoksi läpikäynyt viiden kuukauden sohvamakoilukauden sekä selkäleikkauksen enkä saanut jalkaani kuntoutettua kävelykuntoon enää ilman erillistä apua. Tuolloin olin niin heikko, etten jaksanut nostaa kilon painoja olkapäästäni ylöspäin, vaan minun piti tehdä liike pelkkää nyrkkiä nostamalla. Kun sekin vaati ponnisteluja ja tuskin jaksoin omaa kättäni nostaa, koin erään elämäni nöyryyttävämmistä hetkistä. Kuinka järkyttävää se olikaan huomata. Mutta hei, rapakunto tarkoittaa sitä että tuloksia tulee nopeasti! Ihan tosissaan, kannattaa mennä tosi huonokuntoisena salille. Palkitsee kaikkein eniten.
Toinen rupeama tehtiin sitten fysioterapiapohjalta, rankaa vahvistettiin ja tehtiin pilatestyyppisiä jännitysliikkeitä. En koskaan oikein päässyt treenissä alustavaa pohjaylläpitoa pidemmälle, koska elin todella rankkaa elämänvaihetta läheisten kuollessa ja sairastuessa yksi toisensa jälkeen. Lisäksi aiemmat hoitamattomat loppuunpalamiset sekä kasvava kuormitus töissä oli minulle liikaa. En saanut pidettyä sovittuja aikoja ja loppujen lopuksi lakkasin sopimasta näitä aikoja. Tuolloin sain vihdoin ADD-lääkityksen jonka myötä elämäni alkoi järjestyä ja nyt nyt vihdoin olen sitten siinä henkisessä tilassa että kehon huolto mahtuu mukaan työlistalle.
Jokaisen olisi hyvä käydä läpi PT-valmennus, ihan vaan siksi, että oppii käyttämään kehoaan oikein, tekemään liikkeet oikein ja keskittyneesti. On suoranaisesti vaarallista niin fyysisesti kuin henkisestikin lähteä muiden kokemusten kuulopuheilla toteuttamaan liikuntaa laitteiden keskelle ilman kunnollista käsitystä tasapainoisen liikunnan toteuttamisesta.
Lisäksi siinä on oma lisämotivaationsa kun urheilumurhaaja seisoo vierellä ja sanoo että nyt menee niin hienosti että vedetään vielä viisi. Kolme lisää. Vieläkin menee kolme.
Niinpä. Vielä menee kolme.
