Ylipainon sietämätön vihaaminen

Tässä eilen julkaistiin sabotage.fi -sivustolla blogikirjoitus, jonka lainaan tähän kirjoitukseni joukkoon ihan vaan senkin vuoksi, etten voi asiaa kommentoida ilman alkuperäistä tekstiä. Lisäksi tämä blogikirjoitus on niin täynnä väärinkäsityksiä sekä typeryydessään niin raivostuttava etten ole vielä useista yrityksistä huolimatta pystynyt lukemaan sitä kokonaisuudessaan.

Ylipainon sietämätön keveys – NOT !
10.5.2017 / TOIMITUS / 0 COMMENTS

Mistä lähtien ylipainosta on tullut ihannoitavaa? Sosiaalinen media on täyttynyt ryhmistä joissa kilpaa silitellään kurveja ja kukkuloita, julistetaan yhteen ääneen miten ylipainoisetkin ovat kauniita, huudetaan kapinaa vaakaa vastaan ja kannustetaan elämään ilman stressiä painosta. Ylipainoinen ihminen ei ole sen huonompi tai vähemmän arvokas kuin kukaan muukaan, kaunis voi olla minkä tahansa kokoisena, mutta totuus on kuitenkin se, että ylipainoisena se elämä saattaa jäädä hyvin lyhyeksi.
— Ote blogikirjoituksesta

Aivopieru numero yksi: Ylipainoa ei ihannoi kukaan. Viimeksi sitä on taidettu ihannoida silloin kun kaikilla oli nälkä, tuolloin ylipaino on ollut rikkauden ja makean elämän merkki. Nyt kuitenkin todellisuus on sitä, että ylipainoisten ihmisten päälle syljetään kadulla (siis konkreettisesti, kyse ei ole mielikuvasta), heidän kimppuunsa hyökätään verbaalisesti sekä fyysisesti ja joka ikinen paikka, ihminen ja taho julistaa laihuuden sanomaa.

Toinen pointti: Ylipainoa ei ihannoi kukaan, eikä kehopositiivisuus ole sama kuin ylipainon ihannointi. Kehopositiivisuus ei myöskään ole mikään lihavien ihmisten omistama liike, vaan se on viesti kaikille, joilla on keho ja erityisesti niille, jotka kokevat olevansa jotenkin vääriä.

Kehopositiivisuus ei anna ihmisille lupaa lihoa
vaan se antaa ihmisille vapauden olla vihaamatta itseään.

Kehopositiivisuuden idea on sama kuin se oivallus, joka saa ihmisen lopettamaan itsensä viiltelyn. Sanat eivät riitä kuvaamaan, kuinka typerää on vetää tästä viestistä viiva siihen että nyt on lupa herkutella ja lihoa. 

Kirjoittajan tekstistä saa jonkinlaisen käsityksen siitä, että hän kannattaisi jokaisen yksilöllistä vapautta olla sellainen kuin on, mutta sitten samassa lauseessa tämä typistetään ainoastaan terveiden ja laihojen ihmisten oikeudeksi. Kuulostaa samalta kuin puheet siitä miten naisetkin ovat ihmisiä mutta tiettyjä oikeuksia tulee antaa vain miehille.

Ylipainoisille tarkoitetut tsemppiryhmät ovat arkipäivää, mutta mitäpä jos samantyylisiä ryhmiä tehtäisiin anorektikoille? Mitäpä jos naistenlehden välissä olevassa mainoksessa poseeraisi vaikka tämän kuvan nainen, julistaen elämäniloa ja terveyttä?
— Ote blogikirjoituksesta

Saattaa olla että olen viime aikoina katsonut liikaa RuPaul's Drag Racea, mutta tähän keksin vastineeksi ainoastaan sanat: Bitch, please. 

Media on täynnä syömishäiriöisiä ihmisiä ja julistusta siitä miten syömällä vähemmän on parempi, miten ulkonäkö merkkaa ja lihavuudesta tulee päästä eroon. En käsitä miten ummessa ne silmät on, jos ei näe tätä jatkuvaa anorektisuuden viestiä jota maailma huutaa joka ikisessä nurkassa. Lisäksi on hyvä ymmärtää että anoreksia ei ole yhtä kuin laihuus, nimimerkillä kaksi syömishäiriötä jo kolme vuosikymmentä ja yli 100 kiloa. Lihavuus ei ole yhtä kuin ylensyönti. 

Koska se on aivan täysin sama asia, kuin ne julisteet joissa samaa asiaa edustaen poseeraavat vaikeasti ylipainoiset ihmiset. Molemmat ääripäät ovat hengenvaarallisia.
— Ote blogikirjoituksesta

Ääripäät ovat hengenvaarallisia, silti tässä kirjoituksessa mennään laidasta laitaan.

Hyvin lihava ihminen ei välttämättä ole epäterve,
sillä kohonnut riski ei ole sama kuin tauti.

Laiha voi olla ihan yhtä huonossa kunnossa terveyden osalta kuin lihavakin, ehkä jopa sairaampi. Paino ei ole yhtä kuin lääkärilasku.

Ylipaino kuormittaa ja aiheuttaa yhteiskunnalle mielettömiä kustannuksia, terveysmenoista 1,4-7% johtuu pelkästään lihavuudesta ja esimerkiksi vuonna 2011 tuo summa oli 330 miljoonaa euroa. Tämä luku muodostuu muun muassa vuodeosastohoidosta, lääkekustannuksista ja työkyvyttömyyseläkkeistä.
— Ote blogikirjoituksesta

Tätä väitettä en ole koskaan ymmärtänyt. Miten minun ylipainoni on kuormittanut toisten verorahoja, kun olen itsekin maksanut niitä veroja, lääkärilaskuja ja muita kuluja? Olen ihan itse myös maksanut psykoterapiaa, jonka ansiosta olen voittanut sen masennuksen jonka laihojen ihmisten tuottama itseviha on minulle langettanut, olen ihan itse kävellyt maksamiani katuja kun laihat ajavat autolla ohi, olen ihan itse sietänyt, kärsinyt ja jaksanut itseni kantaa. Missä ovat ne kulutilastot, jotka käytetään syömishäiriöklinikoilla, teho-osastolla tiputuksiin, terveysasemilla turhiin tutkimuksiin ylipainoväittämän vuoksi? Missä ovat ne veroeurot, joilla hoidetaan itsetuhoisia ihmisiä, suruunsa alkoholia juovia, tupakoitsijoiden tai krapulaansa itkevien tauteja? 

Veroja maksavat kaikki, myös me lihavat. Me maksamme veroja siinä missä laihatkin ja sen lisäksi olemme alistuneet elämään jossa meille kerrotaan että kaikkeen kurjuuteen olemme ihan itse syypäitä. Me maksamme veroja niille ihmisille, jotka kokevat erityisoikeudekseen nimitellä ja alentaa meitä, antaa meille terveysvinkkejä ja loukata meidän ihmisarvoamme. 

Se, että ihmiset nousevat barrikadeille ja sanovat että hei, tiedätkö mitä, maailmassa on muutakin kuin vierustoverin perse, pelastaa kaikkien fatfobikoiden verorahoja paljon enemmän.

Kehopositiivisuus on ihmiselle lupa olla olemassa
ilman solvauksia ja itsevihaa.
En voi ymmärtää miten tämä on ongelma. 

Tiedän että tämä kirjoitus kirvoittaa jupinaa siitä, miten kaikki eivät ylensyö itselleen ylipainoa, vaan osalla on taustalla jokin sairaus. Totta. Mutta ylipainoa ei siitä huolimatta tulisi ihannoida, ei se ole mikään selitys että ”olen nyt yrittänyt laihduttaa kymmenen vuotta onnistumatta siinä, ja nyt elän stressittä, ettei elämä pyöri sen ympärillä mitä syön”. Eikä tietenkään tarvitse laihduttaa, mutta fakta on kuitenkin se, että elämä ylipainoisena ei ole yhtä hyvä, eikä etenkään yhtä pitkä, kuin normaalipainoisella, ja jos ylipainoa on kymmeniä kiloja, se elämä on jo pitkään pyörinyt sen ympärillä mitä sinne suuhun laittaa.
— Ote blogikirjoituksesta

Kas, tässä melkein saatiin jo kiinni siitä väärinkäsityksestä mutta siitä huolimatta painuttiin takaisin pelkäämään miten kamala maailma olisi jos siinä olisi onnellisia lihavia ihmisiä. Edelleen, enkä voi tätä painottaa tarpeeksi usein ja tarpeeksi paljon, kehopositiivisuus ei ole lihavien yksinoikeus vaan kaikille suunnattu, eikä se ole lupa lihoa, tai tavoite lihoa vaan vapaus olla sellainen kuin on, silloin kun on. 

Lanseerataanpa kehopositiivisuuden säännöt kuin Fight Clubissa aikanaan:
- Sinulla on lupa olla olemassa sellaisena kuin olet ja kokea onnea.
- Arvosta kehoasi ja pyri iloon, aktiivisuuteen ja hyvään elämään.
- Pyri muuttamaan kehonegatiivisuuden sanomaa itsessäsi sekä muissa murtamalla myyttejä.

On aivan mielipuolista lukea kirjoituksia joissa penätään suurempia vaatekokoja, harmitellaan lentokoneiden lyhyitä istuinvöitä tai huvipuistolaitteiden pieniä penkkejä – vai olenko ajatukseni kanssa yksin? Jokainen on arvokas kokoon, väriin, rotuun tai sukupuoleen katsomatta, mutta tämä lihavuuden selittely kehopositiivisuuden nimissä olisi jo aika saattaa päätökseensä.

I rest my case.
— Ote blogikirjoituksesta

Viimeinen kappale saa minut liki sanattomaksi. Sen perusteella voi olettaa, että maailma paranee jos lihavat eivät voi pukeutua, sillä ilman isoja vaatteita kaikki laihtuu. Lisäksi istuinvyöt on jätettävä lyhyiksi, jotta lihavat eivät voi matkustaa ja laihtuvat. Onhan se toki totta, sitä laihtuu kummasti kun kävelee Suomesta Kreikkaan.

Jokainen on arvokas kokoon, väriin, rotuun tai sukupuoleen katsomatta, mutta tämä blogikirjoitus ei tee mitään muuta kuin luokittelee ihmiset arvottomaksi isomman kokonsa vuoksi. Itse asiassa se tekee vielä enemmän, se leimaa koko liikkeen arvottomaksi pelkästään ihmisten kokoon tuijottavien ennakko-oletusten perusteella. 

En tiedä kuka kirjoituksen on kirjoittanut, sillä nimeä ei lue missään. Ymmärrän hyvin, sillä kuka nyt haluaa nimellään esittää näin puolivillaisia ajatuksia, mutta toisaalta se tekee minut surulliseksi sillä tällaista nimetöntä vihaa on netti jatkuvasti täynnä. On myös melkoisen kuvaavaa että postauksen kuvassa esiintyy kaksi juoksevaa hahmoa, laiha ja lihava, joilla rasvakerros sijaitsee lihasten alla, ei päällä. 

En tiedä myöskään mikä julkaisu sabotage.fi on, mutta nimensä mukaisesti se on päättänyt liittyä ihmisvihaa lietsovan mediamassan joukkoon. Niin kauan kuin media on täynnä yleistävää tyyppiluonnehdintaa, alentavaa kohtelua ja tietämättömyyteen perustuvia väitteitä, ei voida puhua sivistyksestä.

Me tarvitsemme julkisuuteen sellaisia ääniä kuin YLEn Vaakakapina,
ihan vain siksi, että voisimme ehkä pelastaa ihmisiä
häpeän, syyllisyyden ja itsevihan kierteeltä
ennen kuin paino vastaa sitä henkistä taakkaa jota he kantavat. 

Toivon, että tämän tekstin kirjoittaja sekä hänen taustajoukkonsa ottavat hyvät tarkoitusperänsä ja antavat niiden tulla julki ilman ihmisten onnenpyrkimysten sabotointia. En voi käsittää, että vielä 2010-luvulla nähdään hyvänä asiana edistää tervettä elämää häpeän kautta. 

Olen valmis keskustelemaan aiheesta heidän kanssaan ja mielelläni sen teenkin, mikäli heillä on kyky puhua asioista lihavan ihmisen kanssa ilman ennakkoluuloja. 

Ja kyllä, olen provosoitunut.

Ihan rehellisesti sanottuna olen helvetin vihainen siitä että joku vielä kehtaa tehdä jotain tällaista. Hävetkää.

P.S. 
Sanottujen argumenttien nimittäminen typeräksi ei ole sama kuin väittäisi ihmistä typeräksi. Vaikka ihminen käyttäytyy typerästi, hän voi olla hyvinkin viisas. Tämän sanon siltä varalta että mustavalkoinen viivojen vetely toistuu edelleen.