Rohkeus syntyy pelosta

Sen jälkeen kun lähdin televisioon lihavana ihmisenä kertomaan lihavuudestani (seikka jota olen koko elämäni hävennyt ja yrittänyt minimoida sekä peittää) olen kuullut monelta suunnalta ihasteluja siitä miten rohkea olenkaan. 

"Kuinka rohkeasti oletkaan kertonut elämästäsi, ihailen ihmisiä jotka uskaltavat, kadehdin rohkeuttasi!"

Minun on vaikea vastata näihin palautteisiin. En ole mielestäni mitenkään erityisen rohkea, pelkään jatkuvasti kaikkea, häpeän edelleenkin asioita, olen heikko ja hermostunut ihmisraakile. Koko blogini perustuu ajatuksille, jotka kumpuavat epäonnistumisista, peloista, kaatumisista, arkailuista, häpeästä ja syyllisyydestä. Olen tässä tilanteessa siksi, että en ole kyennyt olemaan hyvä ja loistava ja täydellinen. Olen arka ja epävarma, introvertti joka kavahtaa tervehdyksiä ja ihminen, joka yrittää vaan kasvaa ulkokuorestaan huolimatta.

Kuinka rohkea olenkaan? Milloin minusta on tullut rohkea? Miksi en ole rohkeampi? Miksi en tunne itseäni rohkeaksi?

Tässä tulee vastaan se juju joka minutkin saa hiljaisesti kiittelemään hämmentäviä kiitoksia: Rohkeus ei ole sitä että ei pelkää. Rohkeus ei ole sitä, että asiat ovat helppoja ja kätevästi voitettu. 

Rohkeus tulee siitä että pelkää. Että se pelko on läsnä koko ajan, että se vaatii erityisponnisteluja tehdä asioita. Rohkeus ei ole pelkäämätön tila vaan se kumpuaa pelosta huolimatta. Rohkeus on sitä, että pelkää seistessään. Tämä elämääni toistuvasti puhutteleva teoria, jota olen alkanut kutsua vastakohtateoriaksi, tuntuu toteutuvan ihan kaikessa. Jotta voit olla rohkea, sinun täytyy pelätä. Pelon puuttuminen ei tee ihmisestä millään tavalla rohkeaa. 

Ajatellaan asiaa toisella tavalla. Otetaan vaikka tilanne jossa seisot auringonpaisteessa ja sinun pitäisi nähdä kauempana huitova ystävä, mutta aurinko häikäisee ikävästi. Sinulla ei ole suojaa ja aurinko on se negatiivinen kamala asia joka vaikuttaa elämääsi huonontavalla tavalla. Ensimmäinen looginen tapa olisi mennä siis auringosta pois päin, mutta jotta voit varjostaa silmiäsi, on sinun kurotettava kädelläsi kohti aurinkoa. Sinun on siis kohdattava, pyrittävä sitä negatiivisuutta kohti jotta voit nollata sen vaikutukset. 

Samalla tavalla tämä toimii myös minun elämässäni, jossa suurimpina ongelmina on esimerkiksi ylipaino ja stressaaminen. Ylipainon suhteen ensimmäinen reaktio olisi syödä vähemmän ja liikkua enemmän, mutta koska ihminen tarvitsee sen tietyn määrän energiaa joka päivä ja minä syön vähemmän kuin se energiamäärä, minun on lisättävä ruokamäärää voidakseni tiputtaa painoa. Ja jotta voi liikkua, on syötävä enemmän energiaa. Liian vähä energia saa kehon varastoimaan sitä ja näin ollen kertyy ylipainoa. Stressaamisenkin kanssa tämä vastakohtateoria toimii, nimittäin mitä enemmän stressaan ja kontrolloin, sitä vähemmän hallitsen mitään elämässäni. Jotta saisin hallintaan elämäni eri osia, minun on yritettävä hallita sitä vähemmän. Kun hellitän ja käytän energiaa harkiten sellaisiin asioihin joihin voin ja joihin on järkevää vaikuttaa, pystyn pitämään kaikki langat paremmin käsissäni. 

Jotta voisit osata jonkin asian nopeammin ja välttyä tekemästä sitä yhtä paljon, sinun pitää tehdä sitä ensin enemmän ja kuluttaa sen parissa paljon aikaa.

Rohkeus ei tule meille kenellekään kuin aalto jotakin uskallusta. Se ei tunnu kuin jälkikäteen, jos sittenkään. Maailman rohkein ihminen on se, joka meistä pelkää eniten.