"Voi perse. Kello on yhdeksän", olivat ensimmäiset sanani tänään. Sitä aina henkisen hyvinvoinnin keskiöissä osataan muistuttaa miten positiivinen ilmaisu ja keskittyminen rakentaa positiivista elämää ja sen sellaista mukavaa. Onnekseni olen oppinut suhtautumaan asioihin positiivisesti ja totesin että jaa, nyt ollaan niin myöhässä ettei tarvitse panikoida. Sängystä ylös, vaatteet päälle, lapselle leipä ja jugurtti ja päiväkotiin. Loppujen lopuksi päiväkotiin mentiin sandaaleissa ilman sukkia sillä toteamuksella että ei sillä taida olla paljonkaan väliä onko sukkia vai ei. En myöskään ollut kammannut lyhyttä tukkaani, meikannut tai muistanut mihin viikkoa aiemmin olin laittanut lasini, joten mitäväliä jotain sukkia.

Tämän jälkeen poistuin päiväkodista potemaan huonoa omatuntoa koska lapsen kaikki sadevermeet on topattuja. Ensin kävin tyhjentämässä kirpputoripöytäni (päivän etuajassa ilmeisesti) ja sitten postittamassa palautuksena hankkimani pystysuuntaisen läppäridockin. Senkin kanssa on sävelletty vaikka kuinka, mutta se on taas toinen tarina se. Sitten menin ostamaan itselleni eikun siis lapselle sadevaatteita. Mutta joo, päädyin ostamaan itselleni 10 paria täysin identtisiä sukkia. Ne olivat euron kappale ja näyttivät ihanilta (mustavalkoista raitaa), joten mikäs tässä. Heitän taideaskarteluihin sitten nuo vanhat ja rumat, täytän niillä vaikka pehmoleluja. Sukkia minulta kuitenkin on vielä tallella 20 vuoden takaisiltakin ajoilta, en ymmärrä miten miehillä sukat kestävät viikon ja naisilla vuosikymmenen. Onko tässä joku happohikiaspekti, jota en ymmärrä?

Sitten kotiin palattuani ovelle ilmestyi hyvin tatuoitu mies. Oikein mukavanoloinen heppu, edusti hyväntekeväisyystahon kummiohjelmaa. Näytti harmistuneelta ja epäuskoiselta, kun väitin että olen nollatuloinen yrittäjä joka ei nyt osallistu ohjelmaan samalla kun roikun ison talon etuovessa kiinni suojaisassa ja kauniissa Suomen myöhäissuvessa, varsin ylensyöneen näköisenä.

Ulkomuoto saattaa pettää. Minä olen koko ikäni näyttänyt hyvinvoivalta ja onnelliselta, mutta en kuitenkaan ole sitä ollut. Olen asunut muiden omistamissa isoissa taloissa, vastannut ovikelloihin ja kantanut kuormia. Olen saanut päättää minne menen suurimman osan ajasta. Olen kyennyt menemään, vaikka ei ole ollut pennin hyrrää taskun pohjalla. Nytkin taskussani oli 129,50€ kirpputorivoittoja, mutta toisaalta niistäkin olen jo kuluttanut 85€ pöytävuokraan ja noin 10 tuntia aikaani plus bensat niiden hinnoitteluun, järjestämiseen ja kuljetukseen.

Rikkaus on sellainen asia, joka voidaan laskea monella eri tavalla. On rahakkaita ihmisiä joiden talousvirran positiivisen suunnan mukaan voi laskea, että he ovat rikkaita. On ihmisiä, joilla ei ole rahaa, mutta sitä enemmän rakkautta ja anteliaisuutta, kykyä auttaa ja kerätä resursseja niille joilla ei ole. He ovat rikkaita ja he ovat runsaudensarvia vähävaraisille.

Sitten on meitä, kokemusrikkaita. Minä olen rikas monella eri tavalla ja kenties jossain välissä kykenen myös antamaan paljon muillekin. Asun isossa talossa ja ajan autoa, jonka olen kyennyt poikkeuksellisesti ostamaan ihan itse, mutta jotta selviän eteenpäin, on minun ensin kannettava itseäni.

Harmittaa, etten voinut tätä selittää feissarille, joka varmasti tatuointiensa vuoksi joutuu kohtaamaan ennakkoluuloja ja ehkä jopa pelkoakin. Hän on ehkä sellainen, joka joutuu joka päivä venymään ja ymmärtämään muiden reaktioita, antamaan ne anteeksi sekä keskittymään olemaan lempeä. Tai sitten hän vain pitää tatuoinneista, tai on käynyt yhdellä hyvin vaivaannuttavalla ulkomaanmatkalla kavereidensa kanssa.

Suljin oven ja palasin omaan keskeneräiseen kasvutarinaani, otin kissan kiinni sohvan alta ja lääkitsin. Sukkia en ole saanut vieläkään jalkaani ja kohta lähden hakemaan lasta taas päiväkodista.

Taitaa olla taas maanantai.