Tavallisen ihmisen mahdollisuus

Joskus sitä löytää itsensä tilanteesta, jossa kaikki on lyöty maahan
Joskus huomaa, että pelko ja tuho painaa alas niin vahvasti
Että vastustamisen ajatus on raskas ja vaarallinen
Joskus ei muuta voi, kuin nostaa päänsä
Ja päättää, laskeeko sen takaisin alas

Maa täynnä kaatuneita, missä viipyy sankari?
Missä on se ihminen, jolle nouseminen on helppoa,
Jolle vastus on kepeä, jonka iho on graniittia
Joskus se olen minä, jonka on noustava ensimmäisenä,
Iho pehmeänä, väristen, kivet sen pintaa raapien
Pää keinuen, kaula jäykkänä, silmät puoliummessa
Voimat vaillinaisena, kauhusta kädet nyrkissä

Sitä seisoo yksin, kaatuneiden edessä,
Nostaa katseensa ylös ja kohtaa kaiken,
Yksin. Hengittäen.
Pelkkä ihminen, täynnä pelkoa, uhka korvissa kohisten
Sydän rinnassa pamppaillen, hengästyneenä
Heikko raami, jonka on valmis uhraamaan
Jonka on valmis nostamaan niin pitkään kuin voi

Nostettu katse kohtaa valoa vasten sankarin siluetin
Graniitista rakennetun, suojakilvin varustetun,
Taisteluvalmiin voittajan, joka puhkuu vaaraa vastaan
Jonka nyrkit on valmiit voittamaan
Joka seisoo suorassa, vahvana, esimerkkinä
Hänen taakseen laskee pitkä varjo
Sen suojiin nousee muitakin
Päättäväisinä, taistelunhaluisina

Huomaamattaan
Tämä kaatuneiden massa
Pehmeine ihoineen, herkkine tunteineen
Seisoo yhdessä, muodostaen armeijan
Muurin, jota ei vaara läpäise
Muurin, joka nousee ylös edelleen
Muurin, jonka varjoon liittyy muita