Vahvuutta on antaa kyky selvitä itse

Itsenäisyyden määritelmä on vapautta muun vallasta, omilla jaloillaan seisomista, oman taakkansa kantamista ilman välttämättömiä kytköksiä tai apukäsiä.  Itsenäisyyden ytimessä on se, että voi päättää asioista, miettiä omaa suuntaansa ja johdattaa itseään ilman käskijöitä. Se on individualismia, todennettu identiteetti ja oma nimi. Siinä missä nuori ihminen saa valita oman asuntonsa sisustuksen, nuorelle maalle annetaan oma nimi, raha ja lippu.

Itsenäistyminen ei tule ilman taistelua, se on raskasta ja veristä puuhaa, käytiin sota sitten sisäisesti tai ulkomailla. Silti tätä sotaa käydään muulloinkin kuin vain tarinan alussa, se vapauteen pyristeleminen on vain alkusoittoa kaikelle mitä itsenäisyys ihmiseltä oikeasti vaatii, nimittäin pakoon juokseminen on se helpoin osuus ja vasta selviytyminen määrittää itsenäisyyden todellista luonnetta. Näin se on ihmisilläkin.

Viime aikoina keskusteluilmapiirissä on tapahtunut konkreettisia muutoksia ja minun silmissäni se muutos liittyy näkökulmaan. Käytetään sanoja kuten loukkaantujat, mielensäpahoittajat, uhriutujat. Ihmisten tunteista puhutaan hyvin ulkoistavaan malliin eikä kukaan ota vastuuta tunnesäätelystä. Mielensäpahoittajiksi kutsuttujen ihmistenkin pitäisi kokea syyllisyyttä surkeasta valinnasta antaa muille se kuva että heitä on loukattu, mutta oikeat ja todennetut tunteet poistavat läsnäolollaan molemmilla puolilla.  

Monesti sitä törmää ihmisiin joita painaa se mielipaha jota epähuomiossa ovat aiheuttaneet muille. Tai ihmisiin, jotka kärsivät ystävän rinnalla. Huolehtiviin vanhempiin, sureviin sukulaisiin, sängynpohjalla huokaileviin pikkujoulujuhlijoihin puolisoineen. Niin usein näkee niitä, jotka tuntevat velvollisuuden ja voimattomuuden ristiriitaa, repeävät useampaan eri ilmansuuntaan yhtä aikaa ja yrittävät epätoivoisesti vielä jaksaa seistä tukena. Nämä ihmiset tekevät kaiken rakkaudesta, solidaarisuudesta ja tottumuksesta, vaikka se tarkoittaisi heille ikävää ja yksinäistä elämää. Se on sen arvoista, he sanovat. Se helpottaa muiden taakkaa. 

Mitä jos tänä itsenäisyyspäivänä keskittyisimme omaan itsenäisyyteemme? Opettelisimme katsomaan maailmaa kuten se näkyy meille, puhumaan meidän tunteistamme sen sijaan että puhumme meidän havainnoistamme liittyen muiden elämiin? Mitä jos tänä vuonna itsenäistyisimme ja ottaisimme vastuun vain omista tuntemuksistamme?

Mitä jos tänään aloitetaan oma itsenäistymisen vuosi ja pyritään ottamaan vastuu omista tunteistamme sellaisinaan kuin ne ovat, sillä tunteet ovat läsnä vaikka niille ei löytyisi käyttöä, syyllistä tai loogista selitystä. 

Mitä jos tänä vuonna luottaisimme läheisiimme niin paljon, että antaisimme heidän käsitellä heidän omat tunteensa, kantaa heidän omat taakkansa ja soisimme heille mahdollisuuden joskus pyytää apua, sillä avun pyytäminen on henkinen suihku niin pyytäjälle kuin sille, jolta pyydetään. 

Mitä jos tästä päivästä lähtien kantaisit ensin oman taakkasi, suoraselkäisenä ja vahvana, ennen kuin otat muiden taakkoja kannettavaksesi?  

Nimittäin vahvuus ei tule siitä kuinka paljon kykenee kantamaan asioita muiden puolesta vaan todellista vahvuutta on suoda itsenäisyys niille, joista olemme tottuneet pitämään huolta.