Jos haluat olla kaunis, pyri olemaan ruma

Viimeksi eilen päädyin keskusteluun jossa joku puuskahti että lopeta jo tuollaiset puheet. Kerroin siis toiselle ihmiselle siitä miten yritän järjestää lapselleni taidetilanteita joissa hän ei pysty onnistumaan. Olin aiemmin avannut omaa ajatusmaailmaani ja todennut miten kauniiksi, laihaksi, onnistujaksi ja täydelliseksi tavoitteluni on aina aiemmin epäonnistunut joten päätin alkaa pyrkiä kohti päinvastaisuuksia: rumaksi, isoksi, epäonnistujaksi, epäonnistumista kohti.

Kyllä minä sen tiedän miltä tämä kuulostaa, aivan kamalalta. Että joku pyrkisi olemaan ruma! Iso ja lihava! Että pyrkisi kohti epäonnistumista ja olla epäonnistuja. Se kuulostaa siltä tuhoutumiselta mitä minäkin olen pyrkinyt välttämään koko elämäni ajan, niitä hirvittävän kamalia ihmiskohtaloita, olla ruma ja rikkinäinen, läskipallero, surkea ja kykenemätön. 

Se kuulostaa kamalalta koska yhteiskunta on kieroutunut positiivisuuden edessä. Pitäisi olla vain hyviä asioita, tuntea vain hyviä asioita, elää, tehdä ja sanoa vain hyviä asioita. Kaikki epätäydellisyydet piilotetaan, haudataan ja tukahdutetaan. Tietenkään en siis puhu ilkeydestä ystävällisyyden sijaan eikä toista ihmistä saa tuhota itsensä edestä, mutta meidän on koettava elämässämme niitä rikkinäisyyksiä. 

Minä pyrin keksimään lapselleni keinoja joissa hänen ei pidä tehdä mitään missä onnistuminen on pääasia.
— Saga

Pelkkä täydellisyyden tavoittelu aiheuttaa ihmisille harhakuvan siitä mikä on täydellistä, kauneuden tavoittelu luo elämän mittaisen taistelun omaa rumuutta vastaan ja ajaa ihmiset plastiikkakirurgeille tuhansittain. Me silottelemme malleista elämän merkit ja poistamme kuvankäsittelyssä kylkiluita kun kauneus vaatii sitä, me puremme huulta ja toivomme ettei kukaan huomaa miten paha olo sisällä kasvaa ihan vain sitä varten että olisimme muiden silmissä positiivisempia. Että itse uskoisimme olevamme onnellisempia. 

Me kiedomme itsemme sellaiseen valheen, tukahduttamisen ja vihan kierteeseen, että emme huomaa sen positiivisuuden olevan kuin rautalanka jota pyöritämme hiljaa kehomme ympärille. Me pyrimme pois vihasta ja päädymme vihaamaan kaikkea mitä olemme, kuorrutamme itsemme suruun ja epätoivoon pelkästään hautaamalla itsemme positiivisiin tunteisiin.

Sinä päivänä kun minä päätin pyrkiä olemaan mahdollisimman ruma, lihava ja epäonnistunut, otin ensimmäisen askeleen kohti itseäni.
— Saga

Minä pyrin keksimään lapselleni keinoja tehdä taidetta ja asioita joissa hän ei voi onnistua. Se ei tarkoita, että tuhoan hänen pientä sieluaan yksi piirros kerrallaan, vaan sitä, että hän saisi tehdä asioita pelkästä tekemisen ilosta. Jo viisivuotias lapsi katsoo minua joka olen piirtänyt asioita jo liki neljä vuosikymmentä ja vertaa piirtojälkeä omaansa, tiputtaa kynän ja toteaa ettei osaa. Kun hän ei pysy viivojen sisällä. Kun ei saisi ylittää niitä viivoja. Viivan on pysyttävä tässä, sen pitää olla tasainen ja virheetön pinta, oikea väri ja tietynpaksuinen viiva. 

Minä pyrin keksimään lapselleni keinoja joissa hänen ei pidä tehdä mitään missä onnistuminen on pääasia. Sellaisia tekemisiä, jossa vaan sotketaan kun siltä tuntuu, sellaista tekemistä, jossa maalia roiskuu ja katsotaan mitä syntyy kun päästää irti onnistumisen pakosta. Kun ilmaisee tuntemalla, ei piirtämällä. Kun kiivetään huipulle kiipeilytelineen ulkoreunaa pitkin, eikä määrättyä reittiä. 

american-condor-112171_1920.jpg

Sinä päivänä kun minä päätin pyrkiä olemaan mahdollisimman ruma, lihava ja epäonnistunut, otin ensimmäisen askeleen kohti itseäni. Katsoin itseäni peilistä ilman kauneuden vaatimusta, laihuuden ihanuutta ja täydellisyyden tarvetta. Katsoin itseäni peilistä ja näin miltä näytän. Näin pisamia silmien alla, hapsottavat hiukset ja vuosien tukahduttamisesta kärsineen ihon. En tunnistanut näitä kasvoja omikseni koska en koskaan ollut niitä halunnut hyväksyä. Koska pidin niitä rumina. 

Kun katsoin itseäni ja yritin olla ruma, päivittäin, huomasin että rumuus ja sen pelko erityisesti pakeni minusta. Näin nenän enkä hirvittävää tuomiokraateria, näin leuan enkä laiskuuden ja ahneuden keskittymää, näin poskipäät enkä vihaa ja itsetuhoa. Yhtenä päivänä näin hymykuopan ja ihastuin siihen. Näin miten suuni ja kulmani tekivät hauskoja ilmeitä. Näin kun olin väsynyt ja näin kun olin onnellinen. 

Me kiedomme itsemme sellaiseen valheen, tukahduttamisen ja vihan kierteeseen, että emme huomaa sen positiivisuuden olevan kuin rautalanka jota pyöritämme hiljaa kehomme ympärille.
— Saga

Koskaan en ole ollut näin vähän ruma, lihava ja epäonnistunut kuin nyt, kun olen hyväksynyt nämä asiat osaksi omaa elämääni. Kun olen hyväksynyt että olen sata asiaa ennen kuin olen täydellinen. 

Ja itse asiassa, olen mieluummin mielenkiintoisen epätäydellinen kuin täydellisen kaunis, sillä epätäydellisyys, rumuus ja mikä tahansa muu on sitä, mihin elämä minut johdattaa.