Masennus tuntuu siltä että kaikki värit maailmassa liukenevat, valuvat pois ja haalistuvat. Se kuristaa rintakehää ja kurkkua, vetää käsiä ja jalkoja alaspäin, saa puheliaimmankin ihmisen hiljaiseksi. Se ei saa aikaan vastauksia kun kysytään, se nostaa hymyillessä vain toista huulipieltä ja jättää silmät tuijottamaan tapahtumaköyhiä pisteitä kuten ikkunaa, seinää ja kattoa.
Juuri kun sain modenoitien blogiin kirjoitettua siitä, miten ärsyttävää nettikommentointi nykyään on, törmäsin kommenttiin jossa ihmetellään miten se on syyllistämistä kun lihavalle neuvoo oikeata liikuntaa ja ruokavaliota.
Tässä vaiheessa lasken pääni alas, aina pöytään asti, annan otsani koskea piirtolautaa siitäkin huolimatta että joudun otsarasvat pyyhkimään myöhemmin ja huokaan. Pitkään ja syvään.
Ihmiset, jotka kritisoivat jonkun tunnepohjaista reaktiota ovat nykyään "mielensäpahoittajia" ja "vetäneet herneen nenuliin [itkunauruhymiö]", pitäisi olla vain iloinen ja reipas ja kiinnittää huomiota sellaisiin tärkeisiin asioihin kuin esimerkiksi päiväuniin tai keittiön verhoihin eikä seksuaalivähemmistön termien oikeaan käyttöön, kauneusmarkkinoinnin syyllistävyyteen tai asioihin, joita vanhemmat sanovat lapsilleen. Ihmiset, jotka aloittavat näitä keskusteluja tekemällä jonkin huomion vanhasta kaavasta jolla voi olla vahingollinen vaikutus, ovat liian herkkiä tai huumorintajuttomia, eikä mikään ole niin ihanaa kuin keksiä uusi tilanne jossa toista voi nimittää uhriutujaksi.
Vanhan lapsuudenkodin täydet kaapit, vanhat purkit ja merkitykselliset merkityksettömät asiat pakataan laatikoihin. Emme voi luopua siitä pannunalusesta jonka joku pieni on mosaiikkilaatoista koulussa tehnyt, vaikka syömme nykyään aina ulkona. Emme voi heittää pois viininpunaista vilttiä, joka haisi jo lapsena ummehtuneelle ja jonka vuosikausia porottanut aurinko on haalistanut lannistuneen persikan väriseksi. Löytäessä villasukan, tulvii mieleen muistot kuinka ne puettiin flunssaisille jalkaan vaikka olivatkin niin suuret että ylsivät aina reiteen asti. Villasukasta puuttuu pari ja kantapäätä on järsinyt joku, silti rintaa painaa ajatus, että se katoaisi maailmasta.
A Finn is not just an introverted person who lacks the skills of small talk. We are a people that live in homes filled with IKEA products, and use technology and go about our busy Western lives as everyone else does. But underneath all that is a unique perspective on life.
Rumuus on jotain, joka syntyy epätodellisesta haavekuvasta, oman kehon vihasta ja epärealistisista ajatuksista. Se on haavekuva myös niille jotka sitä markkinoi, joka ikinen kuva lehdissä on lavastettu, suunniteltu, muokattu ja tietokoneella käsitelty. Yksi syy miksi lihavuus koetaan rumana on se että me ihmiskuntana olemme sallineet joidenkin väittää näin.
Olemme varmasti kaikki käyneet jossain vaiheessa kahvilassa, jossa on vieraskirja, eikö? Kuljet ovesta kahvilan tiloihin ja siinä se on, lepää kahvilan lehtipöydällä. Vieressä on kynä, useimmiten puolikuolleella musteella täytettynä. Sivut ovat valkoiset, mitä nyt Reiska Loimaalta on viimeksi onnistunut vuodattamaan epäkuntoista kynää sen sivuille ja sitten jättämään kämmensivullaan tahraleimoja pitkin poikin puhdasta aukeamaa. Neurootikot tietävät, mistä puhun.
Me ensimmäiset istuimme tekstikentän edessä ja kävimme läpi satunnaisia komentoja, jotta löytäisimme sen oikean. Pelasimme peliä tuhansia kertoja uudestaan tullaksemme siinä paremmaksi. Istuimme nauttimassa musiikista, kun peli latasi itseään joskus jopa kymmeniä minuutteja.
Meistä nörteistä tuli se kansa, joka teki informaatiosta siistiä. Me muutimme matematiikan luonteen ulkoa opetellusta kertotaulusta taiteen työvälineeksi ja valloitimme maailman kokeilun, rakentamisen ja tekemisen kautta.
Älä tyydy kehumaan lastasi pelkästään oman kokemuksesi kautta. Älä sano hänelle että "minä olen ylpeä sinusta" tai "minun mielestäni sinä olet" vaan sano hänelle mielipiteesi vahvistukseksi "voit olla ylpeä itsestäsi", "huomaathan, kuinka sinä olet". Auta häntä etsimään itse se hienous itsessään, anna hänelle taito huomata itsessään hienot ominaisuudet ja korosta sitä, kuinka hänen tulisi kokea tilanne itse positiivisena. Anna lapsellesi kyky kokea maailma henkilökohtaisesti oman onnistumisen kautta ilman, että onnistumisen tunne on sidottu toisen mielipiteeseen.
Minä vihasin kesää. Vihaan varmaan vieläkin vähän, sillä vastoin kaikkia luuloja rasva ei toimi pelkkänä lihavanlämmittäjänä. Rasva varastoi lämpöä tai kylmyyttä. Jos rasva kylmenee, sillä kestää pitkään lämmetä ja jos se kesällä pääsee lämpenemään, tuntuu siltä kuin istuisi esilämmitetyssä saunassa viikkoja putkeen. Rasva ei siis auta, vaan haittaa, varsinkin kesällä. Lisäksi minulla rasva on kertynyt käsivarsiin ja tästä syystä en ole käyttänyt lyhythihaisia paitoja ja vaatteita sitten ala-asteen. Ei se välttämättä että itse vihaisin käsivarsieni näkemistä, vaan itsetuntoni ei aina kestä sitä, että joku jää niitä kauhistelemaan joko tuijottamalla tai huutelemalla. Joten valitsen mielenrauhan ja istun varjossa neuletakki päällä.
Kyllä, tänään on kaverisynttäripäivä. Päätin sitten (koska olen niin äärimmäisen käytännöllinen ja omaan liikaa vapaa-aikaa) tehdä ihan itse sen lahjan kun se käy niin helposti. Kumma juttu, etten koskaan tunnu muistavan miten teen sitä lahjaa sitten viikon yötä päivää ja silmät ristissä ompelen osia yhteen aamuviiteen edellisenä päivänä.
Pelaamisen tiivistäminen merkityksettömäksi toiminnaksi on paitsi vaarallista, myös ennakkoluuloista. Nykypelaamisen merkityksen mitätöinti on suoraan pois lastemme tulevaisuudesta sekä heidän mahdollisuuksistaan pärjätä maailmassa. Pelaaminen ei ole pelkkää viihdettä, eikä kokonaisen maailman huomiotta jättäminen pelkkien oletusten perusteella ole reilua jälkipolville.
